ÄKS

Tanssitaito hyväksi tavaksi – tanssikurssi Summassaaressa

30.01.2017 14:30

Hattulalainen Tanssinopettaja Raimo Nissi aloittaa tanssikoulunsa toiminnan keväällä Summasaaressa.

 

Viikonloppuna 10. – 12. helmikuussa on luvassa viihtyisä ja nuorekas seuratanssien kurssi, joka sopii niin aloittelijoille kuin tanssia jo harrastaneille sekä kaiken ikäisille. Paikalle voi tulla yksin tai parin kanssa eikä aiempaa tanssitaustaa tarvitse olla. Kurssilla harjoitellaan tärkeimmät lavoilla tanssittavat perustanssit Valssi, Foksi, Kuviohumppa, lennokas lavajive, Tango sekä hidasvalssi.

Erilaisia tanssikursseja on tulossa myös jatkossakin aina alkeiskursseista eri tasoisiin jatkokursseihin sekä teemakursseihin. Suomalainen tanssikulttuuri on ainutlaatuista ja lavoilla suosittuja tansseja ovat perustanssien lisäksi lennokaat lavajive (fusku) ja Bugg, Tango on yksi pidetyimmistä tansseista sekä haasteellinen Hidasvalssi on hyvin kysytty. Myös latinalaistanssit Cha Cha, Rumba, Samba ovat suosittuja.

Raimo Nissin tanssikoulu on keskittynyt nimenomaan Seuratanssien opettamiseen ja kehittämiseen. Tanssi on todella hyvä ja sosiaalinen liikuntamuoto missä kehittyvät myös kordinaatiokyky ja tanssitaito on myös osa yleissivistystä. Lavatansseissa on myös omat etikettisäännöt, jotka kuuluvat myös tanssikoulun opetusohjelmaan.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy