Suolahdessa Suojarinteen terapiatalolla on tavaraa tarjolla ilmaiseksi. Äänekosken tilapalvelut tarvitsee terapiatalon kellarista varastotilaa joten on tullut aika raivata vanhat rojut pois.
Toisen roju voi olla toiselle tarpeellinen, joten kannattaa ottaa suunta Suojarinteelle. Tarjolla on valtava määrä kirjoja ja erilaisia kalusteita, jotka ovat vailla loppusijoitusapaikkaa. Suolahden Työttömät ry organisoi tavaran hävittämistä.
– Ihmisiä suututtaa suunnattomasti, kun roskalavoille kipataan hyvääkin tavaraa. Se, mikä ei omistajaa nyt löydä päätyy kierrätykseen. Käyttökelpoinen tavara kierrätetään edelleen ja osa tavaroista puretaan osiin ja viedään lajittelupisteisiin, Sirpa Martins kertoo.
Kaupungilla on tajuttu upeasti kierrättämisen hienous.
– Kaupungin ja veronmaksajien yhteistä omaisuutta kierrätetään mahdollisimman tehokkaasti, vieläpä avoimesti ja julkisesti, tämä on hyvä suunta, Martins iloitsee.
Tavaroita voi tulla hakemaan keskiviikkona 20. tammikuuta klo 10-12.30 Suojarinteen Terapiatalon voimistelusalista.