ÄKS

Tavataan Tammelinissa – Äänekosken vanhin kivijalkakauppa täyttää 110 vuotta

30.05.2021 15:00
Ella Tuovinen sekä Kauko ja Annikki Tammelin juhlivat yrityksen 110-vuotissyntymäpäiviä työtä tehden. 

Äänekoskella pisimpään yhtäjaksoisesti toimineessa kivijalkakaupassa vietetään 110-vuotisjuhlaa työn merkeissä. 

 

Kelloliike Tammelinin oven päällä oleva kello on näyttänyt aikaa meille äänekoskelaisille ja satunnaisille ohikulkijoille jo vuodesta 1937 lähtien. Tutuksi tullut kello oli yrityksen seinällä jo ensimmäisessä liiketilassa, nykyisessä Kauppakatu 11:ssä entisessä Pohjantien ja Keiteleentien risteyksessä, joka yhä tunnetaan kansan suussa Tammelininkulmana.

Saman suvun hallussa ollut liike aloitti toimintansa vuonna 1911, jolloin 32-vuotias Oskar Tammelin perusti kellosepänliikkeen Kratseilta ostamaansa taloon. Liike aloitti toimintansa nimellä  Kellosepänliike Oskar Tammelin. Tätä ennen Oskar oli ollut kelloseppä R. Kuusiston luona Saarijärvellä, sillä eihän kellosepän tarkkaa työtä voinut ryhtyä ammatikseen tekemään, jos ei olisi kisällin opissa käynyt. Ja vielä paljon tätä ennen hän kävi työskentelemässä Dakotan kultakaivoksilla.

Oskar Tammelinin pojat, Gunnar ja Mikael lähtivät seuraamaan isänsä jalanjälkiä ja kouluttautuivat kellosepiksi. Oskar kuoli vuonna 1935, jonka jälkeen liike jäi hänen vaimonsa Ida Marian  ja lastensa haltuun. Onni ei ollut myötäinen, sillä Mikael ”Mikko” menehtyi vain 29-vuotiaana moottoripyöräonnettomuudessa, syyskuussa 1946.

Oskar Tammelinin Äänekoskella aloittamaan työtä on jatkanut kolmannen polven Tammelin, Kauko. 

– Minä en ennättänyt koskaan tavata isoisääni, mutta se on minulle kerrottu, että hän oli musiikkimies, joka otti haitarin syliinsä sitten kun kellojen korjaukselta ennätti. Ehkäpä oli niitä peruja, kun aiemmin oli valikoimissa viulun- ja kitarankieliä sekä äänilevyjä, Kauko Tammelin kertoo.

Kaukoa näkee enää harvemmin niin sanotusti tiskin takana, sillä hänen päivänsä kuluvat kelloja korjatessa, paristoja vaihtaessa sekä tuotteita kaivertaessa.

– Kyllä kelloja ja koruja vielä tänäkin päivänä korjataan. Ne eivät ole kertakäyttötavaraa, Kauko sanoo.

Vuonna 1953 ohjat käsiinsä otti Oskarin ja Ida Marian tytär, Aili Hämäläinen. Ailin veli, Gunnar, kuoli vuonna 1970. Gunnarin poika, Kauko, on toiminut päätoimisena yrittäjänä vuodesta 1982 alkaen.

– Voin sanoa, että lapsesta asti olen täällä liikkeessä asunut. Työelämäni aloitin kuitenkin tehtaalta, sillä vanhemmat olivat sitä mieltä, että saan itse päättää mihinkä ammattiin haluan hakeutua. Kellosepän työ lienee ollut verissä, sillä Kauko lähti Espoon Tapiolaan kelloseppäkouluun, josta valmistui vuonna 1973.

– Suomalainen kelloseppäkoulutus on arvostettua Sveitsissä asti, Kauko tietää.

Kuna kauppala alkoi kehittyä, alkoi kivitaloja nousta pääkadun varrelle. Tammelin muutti liiketoimintansa nykyisiin liiketiloihin, Torikadun ja Kauppakadun risteykseen, vuonna 1983.

– 1990-luvun lopulla suurennettiin tätä liiketilaa, Kauko kertoo.

Tammelin on siitä erikoinen liike, että sieltä löytää yhä tänä päivänä kellosepän – tai sanotaanko kaksi. Kaukon lisäksi asiakkaita palvelee Kaukon vaimo Annikki sekä Annikin veljentytär Ella Tuovinen. Ella valmistui nykyisin Espoon Leppävaarassa sijaitsevasta Kelloseppäkoulusta keväällä 2020.

– Työnkuva ei ole vuosikymmenten saatossa juurikaan muuttunut, sillä tänäkin päivänä ovesta astuu kihlapareja sormuksien ostoon, kummit kummilusikan tai rippiristin ostoon tai työporukka miettimään 50-vuotislahjaa työkaverilleen. Kello on edelleen hyvä ja perinteikäs valinta, Ella sanoo.

Rannekello on tullut jälleen nuorison muotiin.

– Kännyköiden tultua ihmiset saattoivat ajatella ettei kelloja tarvita. Kellot ovat kuitenkin helppoja ajannäyttäjiä ja asusteita, eli pitävät todellakin pintansa, Annikki sanoo. 

Tammelin tunnetaan vankan osaamisen lisäksi palvelutarjonnastaan.

– Siitä saadaan asiakkailta useasti kiitokset, tiskin takana hymyillään ja kiitellään kaikkia asiakkaita yhdessä ja erikseen.

Tammelin viettää virallisesti 110-vuotissyntymäpäiväänsä 4. kesäkuuta, lähellä perustajan Oskar Tammelinin syntymäivää, joka on 3. kesäkuuta.

– Koko viikko juhlitaan tällä kertaa työn merkeissä, kahvitellaan sitten myöhemmin, Kauko Tammlion sanoo.


Oskar Tammelin tunnettiin Äänekoskella melkoisen suurena persoonana, joka soitti haitaria mykkäelokuvien taustalla.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy