Aino Pulkkisen tavoite on suora, joka ei kauaa kestä.
Urheilukentän juoksurata mitataan metreissä. Suoralla niitä on tasan sata. Aino Pulkkiselle nuo metrit ovat tärkeitä. Hän ei kuitenkaan halua viettää niiden kanssa aikaa vaan juosta niiden läpi mahdollisimman nopeasti. Nopeammin kuin muut. Ehkä jonain päivänä Aino jättää nuo metrit jalkoihinsa suomalaisnaisista sukkelimmin? Tai vieläkin nopeammin?
Sadannen ÄKSän kunniaksi kysyimme Ainolta, miten matka nollasta sataan pitää tehdä, jotta se olisi täydellinen.
ENNEN LÄHTÖÄ
”Valmistautuminen kisapaikalla kestää 30–45 minuuttia. Kuuntelen musiikkia, yleensä Voicea, että kaikki muu unohtuisi. Mietin juoksua ja tekniikkaa. Keskityn lähtöön ja juoksuasentoon, että olisin radalla rento. Väliin katson kelloa, ja jännitys kasvaa koko ajan. Lopulta laitan musiikin pois ja silmät kiinni. Istun tai makaan, kunnes lähettäjä viheltää pilliin.”
LÄHTÖ
”Enää ei mietitä mitään muuta. Lähdön pitää onnistua, ettei jää telineisiin. Joskus jännitän telineissä niin, että tärisen. Ravistelen jalkoja, että saisin ne hereille. Liikkeelle pitäisi päästä just kun pamahtaa. Reaktiolähtöjä harjoitellaan, ja ihan hyvin ne jo menee. Varaslähtö pelottaa, mutta vain kahdesti olen varastanut.”
KIIHDYTYS
”Ekalla 20 metrillä pitäisi päästä vauhtiin. Mulle alku on joskus vaikea, vaikka olen saanutkin nyt rentoutta. Pään pitäisi pysyä alempana. Ryhdissä pysyminen on vaikeaa, kun on tällainen notkoselkä. Asteittain noustaan sitten pystyyn.”
KESKIVAIHE
”Tämä menee mulla ihan hyvin, rennosti ja kovaa. Yritän vaan katsoa suoraan eteeni. Sivusilmällä näkee, missä muut menee. Joko sitä yrittää pitää kärkipaikan tai ottaa täysillä edellämenevät kiinni.
LOPPU
”Loppurutistus ja heittäytyminen ovat ehkä paras osa juoksuani. Usein parannan vielä lopussa asemiani. Harjoittelin heittäytymistä jo pienenä. Yksissä kisoissa venytin liian pitkälle ja kaaduin mahalleni. Sattui ja tuli vähän vertakin.”
Aino Pulkkinen, s. 2.2.1998
seura: Äänekosken Urheilijat
valmentaja: Ilpo Vesterinen
satasen ennätys: 12,21
ikäistensä toiseksi nopein Suomessa viime vuonna
Muita Ainon numeroita
1 – Satasen ennätyksellä 12,21 Aino on historian nopein äänekoskelaisnainen.
2 – Ikäluokan toiseksi nopein Suomessa viime kesänä.
7 – ÄU:n tyttö treenaa 7 x viikko, kahdesti Jyväskylässä saakka.
12 – Sekuntiluku, seuraava maali. ”Laitetaan kesän tavoitteeksi 11,99.”
17 – ikä vajaan parin viikon päästä.
60 – talven hallimatka. Ennätys parani juuri hienosti 7,97:stä 7,77:ään.
400 – N17-sarjan myötä uusi kilpamatka. Viime kesän kokeilussa hienosti 57,57.