ÄKS kävi kurkistamassa Ala-Keiteleen Musiikkiopiston vuoden suurimman ponnistuksen kulisseihin. Meno oli hektistä, mutta jokainen vastaantulija hymyili täydestä sydämestä.
Kuoronjohtaja Ulla Kotamäki valmisteli sirkkuja, visertäjiä ja K-12-kuorolaisia ensimmäisiin River Flows in Music-konsertin kenraaliharjoituksiin perjantaina Suolahtisalilla.
Tytöt pomppivat ja pulpattivat innostuneen jännittyneenä pian alkavasta showsta.
– Ja uu seuraa kädenliikettä ja aa myös. Kokeiles sitä naapuria, onko se ihan rento. Sano päivää, päivää, Kotamäki opasti ja ryhmä seurasi perässä.
Sitten keskittyminen jälleen herpaantui ja naurunpurskahdukset täyttivät luokkahuoneen.
– Mulla on ääni vasta palautumassa. Huhuu noidat! Saanko puheenvuoron, Kotamäki korotti ääntään hymyillen.
–Papa-pepe-pipi-mama-meme-mimi, kaikui käytävälle asti.
Lauantaina yleisö pääsee kuulemaan 50-minuuttisen konsertin ilmaiseksi Suolahtisaliin kello 15 ja kello 17 alkaen.
Ulla Kotamäki pitämässä äänen avausta noitakuorolle. Tosin eräs tytöistä opasti toimittajaa tiukkasanaisesti, että on tässä osa porukasta myös vampyyreitä eikä pelkästään noitia.
– Joko ne kuorolaiset on talossa? Tuleeko ne kohta tänne lavalla? Ai ovat valmistelemassa vielä? Rokkibreikkiläiset Sampo Kotiranta, 21, ja Eetu Ojala, 15, kyselivät hekin hieman jännittyneitä Suolahtisalin yläkopissa.
Ojala harjoitteli valojen hallintaa ja Kotirannalle oli annettu tehtäväksi kuvata lauantain konsertti.
– No niin, hyvä kun osa on tuolla parrasvaloissa, pojat huudahtivat, kun pari kontrabasistia istui valokeilassa toimettomina poikien armoilla.
– Se on se numero 12, Keski-Suomen Opiston siviilipalvelusmies Konsta Vehkala neuvoi, etsi oikein napin ja vaihtoi juuri esiintyvän kuoron pääosaan lavalla.
”Toi Konsta on tässä valoteknikon tukena,” ensimmäistä kertaa valoja säätämässä ollut Eetu Ojala (oik.) naureskeli Sampo Kotirannan kanssa. ”Joo, mua voi sitten syyttää,” Konsta Vehkala huokasi poikien takana.
Rokkibreikin ohjaaja Matti Nurro ja 22-vuotias Juuso Jokinen pitivät huolen, että ääni toimii toivotusti. Vaikka Jokinen on tehnyt konemusiikkia viimeiset kahdeksan vuotta, niin tämä on ensimmäinen kerta tällaisten laitteiden parissa.
”Noidan lientä, noidan lientä, kuplivaa se on…” ”Nam! Noidan lientä, noidan lientä, hirveää se on prrrr…,” kuoro lauloi kauniisti yhteen karmivaa lauluaan.
– Meillä on elokuvamusa teemana ja voin kehua, että tämä kuorolaisten kappale on lähes meidän omaa tuotantoa. Pianonsoiton opettajamme Tuomo Mustonen, joka nytkin tuolla flyygelin takana soittaa, sovitti alkuperäisen kappaleen meille ja kapellimestarimme Kalle Santanen suomensi sanat, Ulla Kotamäki selitti innoissaan kuoron poistuttua lavalta.
Kuorolaiset odottamassa vuoroon. Edessä Helmi Laukkanen, joka on yksi Sirkuttajat-kuoron perustajajäsenistä. Takana vasta tänä syksynä kuoroon liittynyt Sofia Salostie.
”Hiipivät varjot, hiipivät varjot…,” kuorot lauloivat Ulla Kotamäen opastuksella.
Kapellimestarina toimiva Santanen aloitti Ala-Keiteleen Musiikkiopistolla vuosituhannen vaihteessa ja samalla tiellä hän on edelleenkin. Mies on erittäin ylpeä oppilaista.
– Harvoin näillä leveyspiireillä saadaan koottua oma, täysiverinen ja näin laaja sinfoniaorkesteri lavalle, Santanen kehui.
Ja juuri ennen kuin hänet käskettiin takaisin johtamaan soittoa kiireen vilkkaa, ehti hän kertoa, kuinka lapsista ja nuorista näkee, että nyt ollaan mielenkiintoisten teosten äärellä.
– Ideologia tässä konsertissa on, että kuljemme nuorten mukana ajanhengessä. Aistin jo ensimmäisissä treeneissä, että nuoret ovat innoissaan, kun pääsevät soittamaan elokuvamusiikkia.
”Parastahan tässä koko jutussa on yhteissoitto ja siitä nauttiminen,” kapellimestarina toimiva Kalle Santanen totesi.
9-vuotias Aapo Kantsila on ottanut rumputunteja jo kolme vuotta.
15-vuotias Tiia Saari soittaa huilua.
– Nämä konsertit ovat kovasti odotettuja, vuoden kohokohtia. Täällä on niin ihana yhteisöllisyys. Meillä on upea kuoro ja upeat soittajat. Tuntui todella inhottavalta lukea Laukaan suunnitelmista irtautua Musiikkiopiston yhteistyöstä. Mutta emme mieti sitä nyt vaan keskitymme lauantain konserttiin, Kotamäki huokasi katsomossa.
Perään hän intoutui kertomaan, kuinka vuosien saatossa ollaan nähty useita menestystarinoita. Esimerkiksi käyrätorvea lavan takaosassa soittava Oona-Kaisa Siltanen aloitti aikanaan soittoryhmässä, johon ei ollut mitään pääsyvaatimuksia.
– En olisi silloin osannut arvata, että Oona-Kaisasta tulee näin mahtava soittaja. Hän myös haaveilee opiskelevansa musiikkia, Kotamäki kertoi.
Salissa ja salin ulkopuolella jatkui hulina vielä pitkälle iltaan, kun esitys käytiin useaan kertaan lävitse. Kovin montaa kertaa eivät kaikki ole päässeet showta yhdessä harjoittelemaan.
Lauantai häämötti jo hyvin, hyvin lähellä ja kuorolaiset ryntäilivät sikin sokin odottaessaan seuraavaa läpivetoa.
