Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli mukana perussuomalaisten vaalitilaisuudessa Äänekosken Citymarketilla.
Tällä hetkellä perussuomalaisilla on Äänekoskella kahdeksan valtuustopaikkaa. Hakkarainen ennustaa, että määrä ei tule ainakaan dramaattisesti muuttumaan kevään vaaleissa.
– Kyllä mä uskon, että lähelle päästään. Täällä on paljon hyviä tekijöitä, Hakkarainen sanoo.
Hakkarainen kiertää perussuomalaisten vaalitilaisuuksia ympäri Keski-Suomea tavoitteenaan saada kuntiin paljon ehdokkaita. Hakkaraisen mukaan tulevat ehdokkaat lähtevät hakemaan muutosta muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan.
– Se nousee selvästi esille paikoissa, joihin on viime vuonna tullut maaahanmuutajia. Sille vyörylle halutaan pistää stoppi, Hakkarainen sanoo.
Äänekosken Perussuomalaisten ehdokaslistoilla on vielä tilaa innokkaille. Marke Tuominen uskoo, että äänekoskelaisten ehdokkaiden keskuudessa ajetaan kuntavaaleissa ihmisten asiaa.
– Kaikkein tärkeintähän olisi saada paikkakunnalle työpaikkoja. Asukasmäärä pitää saada kasvuun ja sitä ei tapahdu, jos täällä ei ole työtä tarjolla, Tuominen sanoo.
Jos kuntavaaleihin lähtee teemalla ”maahanmuutolle stop” niin onnea vaan.
Persujen teemat ovat ääntenkalastelua. Ei niillä ole mitään tekemistä järjen, logiikan tai isänmaan lakien kanssa, minkä herra Hakkarainen itse parhaiten todistaa.