ÄKS

Tommi Lunttila 50 vuotta: Vaikuttamista, yrittämistä ja edunvalvontaa

22.03.2026 18:17
50-vuotias Tommi Lunttila oppii koko ajan uutta. Viimeisin uusi taito on vanhan kaakeliuunin purku ja pystytys. Tässä tulevan päivänsankarin ensimmäinen upea uuni, joka sai sijansa täysin remontoidussa Paloniemen kartanossa. 

Äänekosken kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, yrittäjä, Tommi Lunttila täytti  50 vuotta. Tänä vuonna hänelle sattuu muitakin pyöreitä tapahtumia, ja mikä onnellisin tapahtuma voikaan olla, kun edessä häämöttää häät! 

 

Takana paljon muutakin kuin poliittista uraa, ja kun on energiaa ja ideoita täynnä, on edessä tulevaisuus, jossa päivät ovat täynnä työtä ja vaikuttamista. Tommi Lunttila oli ensimmäisen kerran kunnallisessa päätöksenteossa vuonna 1998, kun hänet valittiin ympäristölautakuntaan kesken kauden.

– Vuoden 1999 vaaleissa avautui paikka valtuustoon, sloganilla: ”Älä ole kusi, äänestä kasi”, Lunttila naurahtaa upean kartanonsa juuri remontoidussa salissa.

Poliittinen ura alkoi vauhdilla, kun hän sai ensimmäisessä valtuuston kokouksessa puheenvuoron kaupunginjohtaja Arto Lepistöltä.

– Arto kysyi salin nuorimman kommenttia, ja silloin ajattelin, että minun mielipidettäni kuunnellaan. Se oli hieno hetki, ja tykästyin vaikuttamiseen. Seuraavien vaalien jälkeen minut valittiin kaupunginhallitukseen ja olen saanut olla sen pöydän ympärillä tähän päivään saakka.

Se on puolet tähänastisesta elämästä.

Lunttila sanoo, että on ollut etuoikeus olla mukana politiikassa ja edunvalvonnassa. Hän sanoo että politiikassa on mahdollisuus olla vaikuttamaan parempaan tulevaisuuteen ja siihen, että Äänekoski on entistä parempi paikka asua, elää ja yrittää.

– Kun äänestäjä antaa äänensä juuri minulle, koen, että olen ison vastuun alla olla luottamuksen arvoinen.

Arvostus politiikkaa kohden on noussut, ja on huomannut kuinka kuuntelulla on tärkeä rooli.

– Kun osaa kuunnella täysin vastakkain olevia ajatuksia, osaa jo paljon. Jos minulle pystytään perustelemaan miksi veroja pitäisi laskea tai nostaa, on arvokasta kuulla miksi toinen ajattelee asiasta päinvastoin kuin minä. Kun ymmärtää toista, se alkaa ohjata myös omaa ajattelua. Päätökset eivät ole aivan mustavalkoisia koskaan, jos tehdään kompromisseja, jossa kumpikaan puoli ei ole tyytyväinen, niin onko se lopulta hyvä asia?

Maanviljelys ei tuntunut omalta. Kun kävi hetken tehtaalla töissä, alkoi traktorin koppi vetää puoleensa. Hän laskee olleensa maanviljelijänä tasan neljännesvuosisadan verran.

– Kun isäni haki verottajalta ennakkopäätöstä sukupolvenvaihdokseen liittyviin kysymyksiin, avautui omat silmät. Verottaja hukkasi ennakkopäätökseen liittyvät paperit puoleksi vuodeksi ja ne löytyivät vasta viikkoa ennen kuin isä äkillisesti menehtyi. Sitten tuli päätös, että asiaa ei voi käsitellä, kun luovuttajaosapuoli on kuollut. Se tarkoitti sitä, että minun piti maksaa välissä yhdet lisäverot. Tajusin, että nyt olisi vaikuttamiselle paikka ja tämä kokemus toimi innoittajana lähteä mukaan etujärjestötyöhön. Pääsin mukaan MTK:n nuorten valiokuntatoimintaan ja Euroopan nuoriin tuottajiin ja komission nuorten viljatyöryhmään vuonna 2002.

20 vuotta sitten Lunttila valittiin MTK:n johtokuntaan ja vuonna 2013 MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajaksi.

– Järjestö oli tuttu verenperintönä, sillä Pauli.isä ja Frans-pappa olivat mukana toiminnassa. Kun innostun asiasta, teen aina täysillä. Koen, että olen ollut epäpoliittinen henkilö etujärjestötyössä, sillä en ole halunnut ajatella maaseudun ihmisten elinkeinojen harjoittamista politiikan kautta. Olen kuunnellut mielipiteitä ja ehdotuksia, sillä mikään puolue ei voi määrittää mikä on hyvä asia maaseudun ihmisille.

Lunttila näkee Äänekosken tulevaisuuden valoisana. Kun on pitkä matka takana ja hihaan tarttunut perspektiiviä isommista ympyröistä on sanoilla painoarvoa.

– Uskallan väittää, että Äänekoskella on asiat hyvällä mallilla. Olemme maakunnan kakkoskaupunki, jossa teollisuus toimii hyvänä vipuvartena. Kun katsotaan tulevaisuuteen, näkyy uusia tapoja hyödyntää puuta ja saada sen myötä lisää työpaikkoja. Kun meillä on hyvät palvelut, terveet koulut, toimiva terveyskeskus, me pärjääämme kyllä. On selvä asia, että leikkauksille on tarvetta, mutta onneksi olemme osanneet ennakoida asioita. Meillä on kunnossa oleva pohja.

Kun Tommi Lunttilan pappa, talousneuvos ja maanviljelijä Frans Iso-Anttila, vietti syntymäpäiviään, oli onnittelijoiden jono Paloniemen tilan salista ulos saakka.

– Ajattelin silloin, että hän on todellakin ollut mukana päätösten teossa, ja että hänen teoillaan on arvoa. Tajusin silloin, että politiikka on arvokasta ja tärkeää työtä.

Lunttila ei juhli syntymäpäivänään siirtymistään elämän jälkipuoliskolle. Hän juhlii työn merkeissä koettaen saada viimeisimmän kaakeliuuniprojektinsa valmiiksi 17. maaliskuuta mennessä.

– Tarkoitus on, että synttärit vietetään, mutta myöhemmin. Olen kiitollinen, että olen saanut kokeilla monenlaista: olen ollut 30 vuotta yrittäjänä. Olen päässyt perustamaan eri alojen yrityksiä ulkomaanviennistä aina insinööritoimistoon ja kaikkea siltä väliltä. Olen myös ollut useiden eri yhtiöiden hallituksissa.  Olen nauttinut joka päivästä, vaikka hankalia hetkiäkin on tullut koettua. Ne ovat tärkeitä, sillä niistä huomaa oppineensa eniten, Tommi Lunttila naurahtaa. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy