ÄKS

Tuttu laulu sytyttää tuikkeen silmiin – kauneimmat joululaulut soivat nyt kirkoissa

14.12.2022 10:58 (muokattu 15.12.2022 08:50)
Kanttorit Markku Aho ja Kaija Niskala ja kirkkomuusikko Tommi Kurtti iloitsevat, kun joulun aikaan laulu raikaa kirkoissa. Tervetuloa laulamaan ja konsertteja kuuntelemaan!

Pian joululaulut raikuvat kirkoissa, ja se ilahduttaa kanttorien korvaa ja sydäntä. Markku Ahon, Kaija Niskalan ja Tommi Kurttilan joulusesonki on alkanut jo lokakuussa tapahtumien ja ohjelmistojen sunnitteluilla.

 

Alkaa olla se aika vuodesta, kun kirkoissa soi kauneimmat joululaulut. 

– On ilahduttavaa kuulla, kun laulu raikaa. Kauneimmat joululaulut ja joulukonsertit tarjoavat hengähdyshetken, rauhan ja pyhyyden kokemuksen kiireiden keskellä, sanoo kanttori Kaija Niskala.
Joululaulut luovat tunnelmaa ja muistuttavat joulun sanomasta, Jeesuksen syntymästä.
– On tärkeää, että laulujen sanoma puhuttelee.
Kanttori Markku Ahon mukaan laulu on tosin viime aikoina käynyt vaimeammaksi.
– Johtuukohan se erilaisista laulukilpailuista, joissa muutama laulaa ja suuri yleisö kuuntelee, Aho pohtii.
Aiemmin jouluaamun kirkot olivat suosittua, nyt väki tulee aattokirkkoihin.
– Hietamallakin on järjestetty kaksi aattokirkkoa, että halukkaat pääsevät mukaan, Aho sanoo.

Muistot värittävät joulun tunnelmaa

Joulu herättelee lapsuusmuistot henkiin. Markku Aho muistaa piparitaikinan pihistämiset sekä joulun, jolloin joulupukin salaisuus valkeni hänelle. Tapaukseen ei onneksi liity suurempaa dramatiikkaa.
– Isä kysyi, miksi pukilla on lapikkaat väärissä jaloissa. Pukki vastasi, että tulee vakuuttavammat jäljet. Siitä jäi pieni epäilys.
Kaija Niskala muistaa lapsuutensa joulut Rovaniemeltä: kuusen koristelut ja revontuliyöt.
– Kaksi siskoa ja minä koristelimme joulukuusen, ja sen esteettisyys oli tarkkaa! Latvatähden laittaminen oli veljen vastuulla.
Niskalan suosikkijoululaulu on tunnelmallinen Mökit nukkuu lumiset.

Seurakuntamuusikko Tommi Kurtin joulumuistoissa karjalaisilla juurilla on iso osa. Niihin kuuluvat muun muassa piirakat ja muut jouluherkut. Joulukirkko ja hautavierailu on vahva perinne. Joulutunnelmia elvyttää Jussi Björlingin esittämä Helga natt – pyhä yö.
Vaan tuleeko joulu, jos sitä ei tee? Joulu voi tulla pienistä asioista, kynttilöistä, tuoksuista, siitä miltä joulu maistuu. Jouluna vastakohtaisuudet korostuvat: tuntuu pahalta ajatella, että kaikilla ei ole yltäkylläistä joulua.

Muskareista kirkkokuoroihin

Kanttorit vastaavat jumalanpalvelusten ja kirkollisten toimitusten eli kastejuhlien, häiden ja hautajaisten musiikista. Lisäksi kanttorit tekevät yhteistyötä seurakunnan muiden työmuotojen kanssa tapahtumien järjestämisessä
Markku Aho on Vivi-Ann Janhosen viransijainen. Hän johtaa Äänekosken kirkkokuoroa, Konginkankaan gospelryhmää ja Grace-kuoroa.
Kaija Niskala johtaa Suolahden kirkkokuoroa ja gospelryhmää.
Seurakuntamuusikko Tommi Kurtti vastaa osaltaan jumalanpalveluksista ja toimituksista ja lisäksi lasten muskareista ja nuorten iltojen messujen musiikista; messuissa soivat usein nuorisolähtöiset biisit, bändisäestyksellä. Kurtti tekee 60-prosenttista virkaa.
– Muskarissa lauletaan ja leikitään, vahvistetaan tonaaliteettiä ja kehitellään rytmitajua. Soitamme monia soittimia perkussioista viritettyihin kelloihin. Omia soittimiakin on rakenneltu.
Seurakunnassa toimivat myös Päiviö Turtiaisen johtamat Erräät ja Roseniuksen pojat.

Mitä kirkossa saa laulaa?

Millainen musiikki kirkoissa saa soida? Seurakuntalaisten musiikkitoiveet erityisesti häissä ja hautajaisissa ovat venyttäneet rajoja.
– Olen lieventänyt linjaani musiikkitoiveissa, Aho naurahtaa.
Muistotilaisuuksissa kuullaan ja lauletaan vainajalle rakasta ja tärkeää musiikkia, ja moni hääpari toivoo vaikkapa elokuvista tuttua musiikkia.
– Kannattaa miettiä, millaisia mielleyhtymiä elokuvan musiikki herättää, Niskala vinkkaa.
– Seurakunnan elämään sopii monenlainen musiikki. Toki voidaan keskustella, käykö jokin teksti, rytmi tai melodia johonkin tiettyyn tilanteeseen, Kurttila sanoo.

Pilkkaavat tai kristinuskoa halventavat laulut eivät ole hyvän maun mukaista.

Musiikki koskettaa tunteita

Musiikki antaa voimaa ja sillä on vahva yhteys tunteisiin, kanttorit toteavat.
– Virret ja hengelliset laulut ovat julistusta ja rukousta. Erityisesti siunaustilaisuuksissa ne tuovat toivoa ja lohtua, sanoo Kaija Niskala.
Virret myös sanoittavat tunteita, niin iloisia kuin synkkiä ajatuksia, joiden sanoiksi pukeminen voi  olla vaikeaa. Virsi voi mennä syvälle sieluun ja herättää huomaamaan epäkohdat omassa elämässä, parannuksen tarpeen.
– Eivätkä kaikki virret ole synkkiä. Puolessa virsikirjan virsistä puhutaan ilosta ja kiitollisuudesta, Markku Aho huomauttaa.
Musiikki on myös väylä muistoihin. Lapsuudesta tuttu laulu voi herättää  muistamattoman ihmisen  silmiin syttyy tunnistuksen tuike, ja laulun sanat palautuvat mieleen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy