ÄKS

Työtä jatkaneet thaipoimijat lähdössä, kapinallisten tilanne epäselvä

01.10.2013 12:24 (muokattu 01.10.2013 12:28)
Thaipoimijat neuvonpidossa Suolahden Kansantalolla syyskuun puolivälissä.

Marjayritys Ber-Exiä vastaan kapinaan ryhtyneet thaimaalaiset marjanpoimijat ovat edelleen Suomessa. Ilta-Sanomien mukaan 50 riitaantuneen poimijan paluulentojen maksajasta on yhä erimielisyyttä.

Sen sijaan enemmistö Ber-Exin kanssa yhteistyötä jatkaneista poimijoista on jo kotimaassaan tai ainakin matkalla. Tästä kertoo Yle.

Ber-Exiin toimitusjohtajan Kari Jansan mukaan kaikki poimimista jatkaneet thaimaalaiset saivat vähintään kulunsa peittoon.

– Poimijoiden nettotulot kaudesta ovat keskimäärin 1500 – 2000 euroa. Laskenta on vielä hieman kesken, Jansa kertoo Ylelle.

Thaipoimijat majoittuivat kahdeksi viikoksi Äänekoskelle. Tällä hetkellä he ovat Helsingissä. Poimijoiden viisumit umpeutuvat näinä päivinä.

Vastaa

  1. Markku sanoo:

    Vai saivat vähintään kulunsa peittoon. Eli poimivat marjoja urakalla kuukausia ja mitään ei tienattu. Orjuudelta kuulostaa.

  2. tapani viik sanoo:

    Kirjoitan tähän nimellä, koska tiedän mikä on Äänekosken kaupungin kanta kaikkiin yrittäjä asioihin. Missään muissa kunnissa ei ole noustu yrittäjyyttä vastaan, kuin Äänekoskella. Kommunismi kukoistaa, kuin 60 luvulla. Mistä Thai poimiat tiesivät tulla juuri Suolahteen rettelöimään ??????. Suomessa on enemmän nykyään kommunisteja, kuin Venäjällä. Venäläisten oli kaikkien oltava kommuniosteja, muuten henki meni, mutta aidoimmat kommuniostit löytyvät meiltä, sillä täällä voi omasta tahdostaan olla kommunisti. Mikään muu yritys ei voi olla Äänekoskella kuin omanedun tavoittelia, siihen viittaa myöskin viimetalven kirjoittelut, rakennusliikkeet käyttivät hyvävelijärjestelmää täysin hyväkseen. Asun vielä Äänekoskella, haluan seuraavaan kunnanvaltuustoon, ja haluan tuoda uudet tuulet Äänekoskelle. Äänekosken kaupunki toimi häpeällisesti yritystäni vastaan, ja aiheutti 50 työpaikan menetyksen omalla toiminnallaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy