Tip-tap-tip tap tipe-tipe tip-tap
– Tässä talossa ollaan syöty tämän tyyppistä joululounasta kaksi kertaa, siinä edellisessä työttömien ruokalan tiloissa kymmenkunta, laskeskelee tonttulakki kilisten Maru Holopainen, puuhakas työttömien edunvalvoja.
Noin 250 napaa tirisee tänään, kun Suolahden Työttömien yhditys tarjosi jo perinteeksi muodostuneen joululounaan vähävaraisille.
– Enimmäkseen täällä käy työttömät, mutta on joukossa eläkeläisiäkin ja muita joille varsinkin joulun aikaan raha tekee tiukkaa.
Pöydät notkuivat, tarjolla oli ihanan perinteinen ja aito joululounas: kinkkua, karjalanpaistia, lanttu-, porkkana- ja bataattilaatikkoa, silliä, rosollia.. ja päälle piparikahvit.
– Kun ruokitaan monta suuta monen sortin kera, talkooväki nousee tärkeään asiaan. Meitä on ollut täällä tuusaamassa nelisenkymmentä tonttua.
Monet yritykset ja yhdistykset osallistuivat talkoisiin.
– Meillä on joukossamme kaupungin paras kerjäläinen, eli Marke Lehtinen. Hän kiersi paikkakunnan liikkeissä ja eikö ollut kohta kasassa kymmenen kinkkua ja jos jonkinlaista sorttia kylkeen.
Puheen porinassa oli mukava syödä, ruoka maistuu paremmalta, kun on seuraa ? tutkittu juttu muuten.
– Monella suulla olisi jäänyt jouluruoka maistamatta, ellemme olisi tätä järjestäneet. Kyllä se vaan näin on, että tänä päivänä hyvinvoinnin keskellä on joukossamme nälkäisiä suita.
Ruoan päälle sai ottaa mukaansa kotiinviemisiksi EU-ruokapaketin ja leipää.
Jouluruokaa tarjosi kunnon väki:
Citymarket Äänekoski, K-Supermarket Suolahti, S-market Suolahti ja Äänekoski, Siwa Suolahti, Valintatalo Äänekoski, Sisä-Suomen Lehti, ÄKS, PET- osasto 51, Lions Club Suolahti, Vasemmistoliitto Äänekoski