Keitele-Regattan ensimmäinen kolmesta osakilpailusta saatiin päätökseen iltapäivällä puoli kolmen aikaan. Oikukas tuuli jätti osan veneistä kellumaan järvelle.
Aurinko paistoi kirkkaasti Keitele-Regattan ensimmäisenä päivänä lauantaina 28. kesäkuuta.
Valitettavasti tuulet suosivat ensimmäisen osakilpailun aikana vain kärkeen päässeitä, ja pääjoukko jäi tyveneen. Viimeisiä veneitä hinattiin Matilanvirran rantaan.
— Sääennustuksessa luvattiin tyyntä, mutta meidän onneksemme tuulta riitti tarpeeksi alkuun, selvän voiton kevyiden veneiden luokassa ottaneen Nikean Samppa J. Salminen kuvaili matkaa.
Nikean kolmihenkinen miehistö sai hyvän startin ja pääsi vapaaseen tuuleen, mikä takasi kaulan muihin kilpailijoihin.
— Keitele-Regattan hyvä puoli on, että kaikki kuitenkin lähtevät jokaiseen osakilpailuun samalta viivalta. Se lisää jännitystä kilpailuun, 80-luvun alusta kilpailuun osallistunut Salminen pohti.

Nikea on lightning-mallinen kevyt vene, joten kaatuminen ei ole lainkaan epätavallista. ”Jos ei kertaakaan kesän aikana kaadu, niin ei sitä sitten kyllä ole tosissaan äärirajojaan etsinyt,” Tero Kotimäki (vas.), Antti Kanninen ja Samppa J. Salminen totesivat Matilanvirralla.
VUOSIEN AIKANA niin järjestäjät kuin kilpakumppanitkin ovat tulleet tutuiksi. Vaikka Salminen kiertää useissa kisoissa, on Keitele-Regatta kesän ehdoton ykkösjuttu.
Kilpailu on mielenkiintoinen, sillä etäisyydet ovat lyhyitä, mutta reitit tarjoavat ailti haastetta.
— Ja erityisen hienoa on, että yövymme kilpaporukalla teltoissa Viukarissa. Se muodostaa yhteisöllisyyttä aivan eri tavalla kuin useaan hotelliin hajaantuminen.
Nikea-veneen miehistö on kilpaillut yhdessä pitkään. Salminen ja Tero Kotimäki ovat olleet tiiminä viimeiset 31 vuotta, Antti Kanninen hyppäsi vakiokokoonpanoon vuorottelevaksi jäseneksi noin kymmenen vuotta sitten.
Kolmikko jäi hengähtämään kauniin aurinkoisiin järvimaisemiin ennen seuraavaa osakilpailua. Yöpymispaikalle 18 veneen osallistujajoukko pääsee arviolta seitsemän aikaan illalla.
Viimeinen osakilpailu purjehditaan sunnuntaina Viukurista Viitasaaren ABC-aseman rantaan, jossa jaetaan tämän kesän palkinnotkin.

Matilanvirran laituriin lipui vene toisensa jälkeen vaihtelevista tuuliolosuhteista riippumatta.
Olisko Viitasaaren?