Lauluyhtye Simnot esittää konserttiohjelman ”Maailman joulua” ke 27.11. klo 19 Äänekosken kaupungintalon valtuustosalissa.
Konsertti on moniääninen joulumatka acapella ja sisältää joululauluja, joita entisaikoina kierrettiin laulamassa taloissa joulun ja uuden vuoden aikaan.
Ohjelmassa on joululauluja eri aikakausilta ja eri kansojen joululauluja, jotka kaikki esitetään pääosin niiden alkukielillä. Konserttiohjelmassa on suomalaiselle kuulijalle aiemmin tuttuja joululauluja, mutta kuulijaa hemmotellaan myös uusilla lauluilla, joita joulun aikaan esitetään Ukrainassa, Suomessa, Ruotsissa, Italiassa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Filippiineillä asti. Aiheeseen liittyvä videoesitys ja valokuvat konsertin aikana vievät kuulijan syvälle satumaiseen joulun tunnelmaan, jota vietetään kaikkialla maailmassa.
Simnot syntyi kesällä 2012, kun seitsenhenkinen ryhmä nuoria, energisiä tšerkassylaisia muusikoita ja laulajia päätti luoda jotain aivan uutta acapella-alalle: jotain todella ennennäkemättömän ilmeikästä sekä samalla kansainvälistä ja omaleimaista. Näin syntyi lauluyhtye Simnot (`Seitsemän nuottia´), joka huolimatta nuoresta iästään on jo tullut tunnetuksi ukrainalaiselle yleisölle.
Liput: ennakkoon alk. 16,50€ tiketti.fi ja tuntia ennen ovelta 18€.
Ke 27.11. klo 19, Simnot, Maailman joulua, Äänekosken kaupungintalon valtuustosali, Hallintokatu 4, Äänekoski. Järjestää Äänekosken kulttuuritoimi.