ÄKS

Urho palkitsi parhaansa Suolahtisalissa – seuralle on haussa uusi puheenjohtaja

13.12.2022 10:20

Urholla on syytä juhlaan, sillä taas on vuoden aikana tullut suomenmestaruuksia ja onnistumisia kansallisissa kisoissa. Myös Saija Sepän palaaminen kilpakentille ilahduttaa yleisurheilun puolella. Jouko Riihimäki jättää seuran puheenjohtajan tehtävät – kunhan uusi löytyy tilalle. 

 

Urhon toiminnanjohtaja Sami Pekkalan mukaan vuosi on mennyt hyvin. Pitkäsen Jonin Suomenmestaruus sekä Paavo Puron onnistuminen ovat Urholle huomion arvoisia asioita.

– Seuran jäsenmäärä on pysynyt ennallaan, vaikka korona-aika teki tepposiaan harrastustoiminnankin osalta. Haluan nostaa salibandyn kehittymisen, toiminta on virkeää ja jäsenmäärä on reilut 150, Pekkala toteaa.

Myös jäällä mennään lujaa. Jäähallin tulo on nostanut kiekkolun kiinnostusta, ja Urho tuo jäähallille 250 kiekon perässä luistelijaa.

– Uusi laji, taitoluistelu, toimii myös hyvin, Pekkala sanoo.

Erityismaininta tulee Urhon talkooväelle ja taustajoukoille.

– Ilman heitä, ei seuratoimintaa olisi. Kiitos myös jokaiselle liikkujalle, joita olemme saaneet vuoden varrella innostaa. Tuhatpäinen Halloweenkävely ja kesätapahtuma vetivät yleisöä paikalle reippaasti. Urhon finaaliottelussakin paikalla oli 800 katsojaa. Olemme olleet paljon esille, tehty hyväntekeväisyyttä ja autettu ukrainalaisia, Sami Pekkala sanoo.

Ensimäinen täysi vuosi toiminnanjohtajana on ollut työn täyteinen.

– Koko ajan tulee uutta eteen, mutta se on vain hienoa!

Urhon johtokunta kokoontui ennen Suolahtisalin juhlaa. Puheenjohtajana pitkään toiminut Jouko Riihimäki on ilmoittanut jättävän tehtävänsä.

– Nyt haetaan puheenjohtajaa avoimella haulla. Tiedustelut minulta tai Jouko Riihimäeltä, Sami Pekkala kertoo.

Jääkiekkojaosto 

Vuoden miesurheilija Aku Kymäläinen
U14-pelaajaOskari Laaksonen
U11-pelaaja Valtteri Oinonen
U8/U9-pelaaja Toivo Rasku
Vuoden valmentaja Pasi Pellinen
Vuoden talkoolainen Minna Laaksonen

Salibandyjaosto 

G-juniori Jesse Savolainen
F-juniori Viljami Kotilainen
E-juniori Vertti Korpinen
C-juniori Onni Leppänen
Naiset Jonna Ala-Jääski
Miehet Matias Jäntti
Valmentaja Erkki Liimatainen

Painijaosto 

Noel Varis
Jennika Hopponen
Topias Savolainen
Kasperi Kankkunen
Joni Pitkänen

Koripallojaosto 

Esa Happonen

Taitoluistelu  

Milja Kallberg
Ronja Väisänen
Laura Väisänen
Sanna Forssell

Yleisurheilu 

Poikaurheilija   Aleksi Kinnunen
Miesurheilija    Paavo Puro
Naisurheilija     Saija Seppä
Vuoden Valmentaja  Mika Puro
Talkoolainen  Martti Kirves

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy