ÄKS

Urho sinetöi mestaruuden yli tuhannen katsojan edessä   

16.03.2026 12:12
Kuva: Ville Hartikka 

Suolahdessa nähtiin sunnuntaina ennennäkemätön kiekkonäytös, kun Urhon ja Peliittojen finaalisarja huipentui viidenteen ratkaisevaan otteluun.

 

Ottelusarjassa jo 0-2 tappiolla ollut Urho oli kuin ihmeen kaupalla kammennut itsensä tasoihin, ja tuonut ratkaisun kotiyleisön eteen. Ja yleisöä riittikin, yli tuhat silmäparia oli saapunut jäähallille, ja jo hyvissä ajoin hallin käytävillä oli sellainen kuhina jota ei aiemmin oltu nähty.

Ja ei mennyt kauaa, kun Kristian Kujala huudatti ensimmäisen kerran kotiyleisöä vain vajaan neljän minuutin kohdalla. Urho loi tilanteita useampaankin maaliin, mutta lisäosumia ei nähty. Toisessa erässä nähtiin armotonta taistelua jokaisesta millimetristä, ja kotiyleisön riemuksi Niklas Yliniva pääsi huudattamaan kotiyleisöä toistamiseen. Kolmannessa erässä Kujala iski illan toisensa, ja tästä Peliitat ei enää toipunut, vaikka pääsikin kaunistelemaan lukemia yhdellä maalilla.

Summerin soidessa oli usean vuoden piina ohi, ja mestaruusjuhlat alkoivat kotiyleisön kiittäen omiaan vielä pitkään ottelun jälkeen.

Nousukarsinnat ylöspäin alkavat jo tällä viikolla, ja niistä infoa löytyy heti asioiden varmistuttua Urhon sosiaalisen median kanavista.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy