ÄKS

Valtralla luovutettiin verta työpäivän yhteydessä 

12.09.2025 12:29
Kuvateksti: Yli 60 valtralaista innostui luovuttamaan verta. Kuvassa Kuopion Veripalvelun sairaanhoitaja Anna Hovinen.

Verenluovutusiltapäivä sai Suolahden valtralaiset liikkeelle.

 

Työpaikalla järjestetty verenluovutustilaisuus innosti valtralaisia luovuttamaan verta. Verenluovutuksen järjestelyistä vastasi Kuopion Veripalvelun toimiston väki, ja syyskuinen iltapäivä muutti Suolahden tehtaan vierailukeskus Atriumin Veripalvelun toimipisteeksi. 

Sairaanhoitaja Anna Hovinen kertoo luovuttajamäärän yllättäneen positiivisesti: päivän aikana luovuttamassa kävi 61 valtralaista. 

– Erityisesti meitä ilahdutti se, että luovuttajista 15 henkilöä oli uusia luovuttajia. Tavoitteenamme oli saada 50 pussia verta ja lopullinen pussimäärä oli 55, eli ylitimme tavoitteen viidellä luovutuksella, Hovinen kertoo.

Miehiä tarvitaan mukaan

Kuopion liikkuva Veripalvelu on matkalla maakunnissa kaksi päivää viikosta, muulloin he vastaanottavat verta Kuopion Veripalvelussa. Suolahtea lähin vakituinen luovutuspaikka on Jyväskylän Veripalvelu Kolmikulmassa ja lähin liikkuvan Veripalvelun paikkakunta on Äänekoski. Äänekoskella verenluovutustilaisuuksia on 5 kertaa vuodessa.

Joka päivä tarvitaan noin 800 verenluovuttajaa, jotta sairaaloille saadaan tarpeeksi verivalmisteita. Tällä hetkellä vain noin 3 prosenttia suomalaisista aikuisista luovuttaa verta vuosittain, vaikka suurin osa voisi luovuttaa ainakin silloin tällöin.

Hovinen toteaa, että lisää miehiä toivotaan mukaan luovuttajiksi.

– On ollut hienoa päästä tänne Valtralle tuomaan mahdollisuus tutustua verenluovutukseen. Täällä monet oikean ikäluokan miehet ovatkin tänään innostuneet luovuttamaan. Toivomme todella, että tästä saadaan aikaan jatkuva yhteistyö. On myös hieno kädenojennus työnantajalta, että verta saa luovuttaa työpäivän yhteydessä, Hovinen toteaa.

Halu tehdä hyvää sai liikkeelle

Idea verenluovutuspäivän järjestämiseen lähti henkilöstöstä. Säännöllisesti verta luovuttaneet olivat toivoneet mahdollisuutta työpäivän yhteyteen, ja verenluovutuspäivä päätettiin järjestää osana AGCO-konsernin globaalin tapaamisviikon ohjelmaa.

Suolahden tapaamisviikon ohjelmasta ja käytännön järjestelyistä vastaavat kulttuuri- ja henkilöstöhallinnon tiimi. He kertovat, että tilaisuus herätti innostusta etukäteen ja keräsi hyvää palautetta jälkikäteen.

– Oli ilo huomata, miten moni lähti mukaan luovuttamaan. Päivä onnistui hienosti ja toiveemme on, että jatkossa Valtralla pääsisi luovuttamaan säännöllisesti. Tähän tietysti tarvitaan ihmisten sitoutumista hyvän tekemiseen, HR-tiimi kertoo.

Valtran, AGCO Suomen ja AGCO Partsin työntekijät kiittelivät mahdollisuutta osallistua verenluovutukseen työpaikalla. Monelle homma oli ennestään tuttua, ja halu tehdä hyvää sai ojentamaan käden luovutusta varten.

– Eihän sitä koskaan tiedä, jos joutuu itse sellaiseen tilanteeseen, että tarvitsee verta. Roolini on sellainen, että on vaikea lähteä kesken päivän ajamaan Jyväskylään verenluovutusta varten, ja vapaa-ajallakin ajan järjestäminen voi käydä vaikeaksi. On tosi hieno homma, että luovutus järjestettiin täällä työpaikalla – jos näitä tulee jatkossakin, niin mukana ollaan, luovuttamassa käyneet työntekijät kommentoivat.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy