Perussuomalaisten Joni Kotilainen jätti valtuustoaloitteen maanantain valtuustossa.
– Viime vuosina Äänekoskella on käyty useaan otteeseen keskustelua kyläkoulujen tulevaisuudesta. Kyläkoulut ovat merkittävä osa paikallisyhteisöjen elinvoimaa ja identiteettiä, tarjoten lapsille turvallisen ja kodinläheisen oppimisympäristön sekä vahvistaen kyläyhteisöjen sosiaalista rakennetta. Kyläkoulujen lakkauttaminen ei ole pelkästään opetuksellinen ratkaisu, vaan sillä on laajat vaikutukset kylien elinvoimaisuuteen, muuttovoittoon ja perheiden mahdollisuuksiin asua maaseudulla. Tämän aloitteen tavoitteena on turvata Äänekosken kyläkoulujen tulevaisuus, edistää maaseutualueiden elinvoimaa sekä varmistaa, että päätöksenteossa huomioidaan myös laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset pelkkien taloudellisten tarkastelujen lisäksi.
Aloitteessa kerrotaan, kuinka lakkauttamisen sijaan on tärkeää etsiä uusia keinoja kyläkoulujen toimintaedellytysten turvaamiseksi.
– Tämä voi tarkoittaa mm. monimuoto-opetuksen kehittämistä, tilojen yhteiskäytön lisäämistä (esimerkiksi iltakäyttö yhdistyksille tai harrastustoimintaan), kouluverkoston pitkäjänteistä suunnittelua ja kyläkoulujen roolin huomioimista osana kaupungin vetovoimaisuusstrategiaa.
Aloitteen aallekirjoittaneet valtuutetut esittävät, että Äänekosken kaupunki sitoutuu säilyttämään kyläkoulut osana kaupungin kouluverkkoa toistaiseksi ja pidättäytyy koulukohtaisten lakkautusesitysten valmistelusta valtuustokauden 2025–2029 aikana. Aloitteessa toivotaan yhteistyössä kyläyhdistysten, vanhempainyhdistysten ja muiden sidosryhmien kanssa laadittavaksi kyläkoulujen kehittämisohjelman, jossa tarkastellaan niiden roolia sekä opetuksen laadun että kyläyhteisöjen elinvoiman näkökulmasta. Skeä selvittää mahdollisuuksia lisätä kyläkoulujen tilojen monipuolista käyttöä kaupungin muiden toimintojen ja kolmannen sektorin tarpeisiin sekä Huomioi päätöksenteossa erityisesti kyläkoulujen merkityksen alueellisen tasa-arvon ja vetovoimaisuuden näkökulmasta.