ÄKS

Vammaisten lasten oikeuksien puolesta

20.11.2013 13:03 (muokattu 20.11.2013 14:09)
Downin syndrooma on koostava nimitys trisomia 21-nimisen kromosomihäiriön aiheuttamille piirteille. Lähde: WIkipedia

Suolahden Suojarinteellä 80-luvulla työskennellyt kansanedustaja Kaj Turunen kirjoittaa vammaisten lasten oikeuksista laitoshoidossa keskiviikkona 20. marraskuuta vietettävän lapsen oikeuksien päivän kunniaksi.

Ei säästetä rakkaudesta

 

Keskiviikkona 20. marraskuuta on lapsen oikeuksien päivä. Suomessa teemana ovat tänä vuonna vammaiset lapset ja heidän perheidensä asiat.

Vammaisen lapsen perheessä arki on erilainen. Sitä varmasti kuvaillaan lapsen oikeuksien päivänä monella tavalla. Omassa kirjoituksessani puutun yhteen, mutta mielestäni tärkeään asiaan: Vammaisen lapsen oikeuksiin laitoshoidossa.

Omakohtaisia kokemuksia minulla siitä on 80-luvulta toimiessani kouluavustajana kolmensadan asiakkaan Suojarinteen hoitolaitoksessa Suolahdessa. Kodinomaiseksi paikkaa ei voinut kutsua, päinvastoin. Ovatko ajat muuttuneet?

Vielä edelleenkin kehitysvammaisten lasten laitoshoito on järjestetty keskitetysti. Näinä aikoina, kun säästöjä etsitään joka puolelta, on muistettava laitoksissa olevat vammaiset lapset. Hoitohenkilöstöön tehdyt leikkaukset eivät saisi johtaa hoivan ja huolenpidon leikkauksiin. Inhimillisen ja rakastavan hoidon tarve pysyy, vaikka talous tekeekin aaltoliikettä.

Vanhempien vierailut lapsiensa luona ovatkin paras kontrolli hoidon tasosta. Keskittämisen vuoksi joillekin vanhemmille tulee vierailumatkaa jopa yli kaksisataa kilometriä. Tästä aiheutuva kustannus voi olla pienituloisille vanhemmille rajoittava tekijä. Vierailut olisi mahdollistettava kaikille vanhemmille vaikka köyhimpiä tukien. Liekö sattumaa, että liki päivälleen vuosi sitten tein tästä asiasta kirjallisen kysymyksen vastuuministerille.

Kaj Turunen

Kansanedustaja (PS), Savonlinna

 

Lapsia-asiavaltuutettu Maria Kaisa Aula kirjoittaa vammaisten lasten mielipiteiden selvittämisen tärkeydestä.

Vammaiset lapset mukaan palveluiden kehittämiseen

 

Iloista lapsen oikeuksien päivää! Tänään haluan muistuttaa niiden lasten ja nuorten oikeuksista, joiden elämään vaikuttaa jokin vamma.

Vammaiset lapset ja nuoret kohtaavat arjessaan erityisen paljon ammattilaisia. Otetaanko lasten ja nuorten kokemus huomioon heidän palveluidensa kehittämisessä? Useimmiten ei. Harvemmin esteeksi tulee rahan puute. Aikuisten asenteet ja vuorovaikutustaidot ovat ratkaisevia.

Lasten mielipiteiden selvittämisestä olisi aikuisille suuri hyöty. Siksi lapsinäkökulmaa pitää vahvistaa kun vammaislakeja parhaillaan uudistetaan.

Lapsen oikeuksien päivän terveisin,
Maria Kaisa Aula

Lapsiasiavaltuutettu

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy