Jalkapallo
Zulimanit?Huima 4?5
Huima on varmistanut sarjapaikkansa futiksen Kolmosessa, kiitos torstaisen vierasvoiton Kuopiossa.
? Kyllä se näin käytännössä on. Toki teoriassa kaikki on vielä mahdollista, Mika Järvinen miettii.
Tärkeän voittomaalin iski kokenut Roman Miroshnychenko, kun ottelua oli jäljellä kymmenisen minuuttia.
? Roman näytti, mitä kokemus merkitsee. Meillä oli vapaapotku 25 metristä oikealta sivurajan tuntumasta. Roman yllätti kaikki vetämällä vasurilla pallon etutolpan juuresta maaliin.
Ottelu oli kaikkiaan hyvin kummallinen, sillä Huima johti peliä toisen puoliskon alussa jo 0?4 valmentajan pojan Toni Järvisen maalin jälkeen.
? 14 minuuttia siitä, ja peli oli 4?4, isä-Järvinen ? ei se 1900-luvun alun kiekonheittäjäsuuruus ? ihmettelee.
Syyksi ailahteluun Järvinen arvioi hyvänolontunteen. Se iski jo avauspuoliskolla, kun Huima karkasi vartissa 0?3-johtoon.
? Tauolla käytiin asioita rakentavasti läpi, mutta neljännen maalin jälkeen hyvänolontunne iski uudelleen. Pitää laittaa asia omaankin piikkiin se, ettemme pystyneet pitämään peliä aktiivisena vaan vajosimme käsittämättömästi takaisin harjoituspelien tasolle.
Tärkeintä oli kuitenkin voitto, ei tapa, jolla se tuli. Varsinkin kun voitto oli kauden ensimmäinen vieraissa napattu koko harjoituskausikin mukaan lukien.
? Pystyimme runnomaan ekan vierasvoiton ja tuollaiseen paikkaan vielä, Järvinen iloitsee.
Huiman avauspuoliskon maalit tekivät Anssi Kekki, Mahmud Ali ja Mika Halonen. Toppari Miika Sinkko loukkaantui avauspuoliskon lopussa ja jouduttiin vaihtamaan kentältä.
? Seuraavaan peliin Blue Eyes Teamia vastaan ensi keskiviikkona pystymme lähtemään vapautuneesti, Järvinen summaa.
Sarjataulukko löytyypi täältä:
http://www.resultcode.fi/sarjat/sarja_sarjatilanne_ja_ottelut_nayta.php?sarja_id=105902&piiri_id=100007