ÄKS

Vappuna muistettiin vakaumuksensa puolesta kaatuneita

01.05.2024 11:09 (muokattu 01.05.2024 11:12)

Kansalaissodan uhreina menehtyi 14 äänekoskelaista työläistä. Kunniakäynti haudalla on vapun vahva perinne. 

 

Äänekosken kirkkomaalla on seissyt muistokivi vuodesta 2009 saakka. Kun työväentalo purettiin tuli Eero Hakoselle ajatus saattaa talon seinässä ollut muistolaatta arvoiselleen paikalle.

– Esitin ajatuksen silloiselle kirkkoherra Seppo Mertaselle, ja kirkkovaltuuston päätöksellä saatiin muistokivi tähän, kertoo Eero Hakonen.

Hakonen muistelee käyneensä ”vääntöä” muistomerkin sijainnista.

– Aluksi sitä suunniteltiin laitettavaksi tuohon hunttaan, mutta minä totesin kirkkovaltuustossa, että sen paikka ei ole piilossa, sillä arvokkaita ihmisiä nämäkin kaatuneet ovat olleet, Hakonen kertoi.

Laatalle sopivan kiven löysi Pertti Salo.

– Kävin valitsemassa kiven Viitasaaren kiviveistämöstä, Salo muistelee.

Airueina tilaisuudessa olivat Eila Nurmi ja Veikko Tarvainen. Kukkaseppeleen laskivat Tapio Heimonen ja Seppo Ruotsalainen.

Lippurivistössä seisoivat Rolf Nyholm, Veli-Pekka Nieminen ja Väinö Vakoniemi.

Vastaa

  1. Pertti Salo sanoo:

    Vähän historiaa kivestä, ensinnäkin Äänekosken APJ:n hallitus päätti hankkia nimitaulun Ääneseutulaisista jotka kaatuivat Vakaumuksensa puolesta ,taulu laitettiin silloin Työväentalon seinään. Muistokivi haettiin Viitasaarelta, olin mukana sekä Kaupungin puutarhuri Kaarlo Pitkänen ja seurakunnan puutarhuri, reikä, joka kivessä on, se on muisto jota jokainen voi miettiä sen tarkoitusta, reikä oli siinä valmiina ja sitä ei siitä pois otettu. .2009 oli Kirkkoherrana Jukka Kuparinen joka toimi voimakkaasti asian puolesta,niin kuin Eero Hakonen. Käynti Vappu aamuna muistomerkillä on liikuttava tapaus ja on hieno asia , että asia muistetaan.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy