Vasemmiston toinen valtakunnallinen kampanjapäivä koulutuksesta ja varhaiskasvatuksesta herätti vilkasta keskustelua Wille Olohuone & Keittiössä Äänekoskella.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen puhui sekä yleisölle eduskunnan työskentelystä ja muistutti Vasemmiston kuntavaaliehdokkaita kuntapolitiikan merkityksestä. Pekonen kertoi oman poliittisen uransa Riihimäellä alkaneen kuntapolitiikasta.
–Työ on pitkäjänteistä ja vaikeaakin, mutta myös palkitsevaa ja opettavaa, Pekonen kertoo.
Tilaisuudessa keskusteltiin myös omista ja muiden puolueiden vaaliteemoista.
– Tällä hetkellä varhaiskasvatuksesta ja koulutuspolitiikasta keskusteltaessa on suorastaan outoa kuunnella kokoomuksen vaali-avauksia asiasta. He ihan vasta päättivät toteuttaa mittavat leikkaukset ja purkivat tasa-arvoa vahvistaneen subjektiivisen päivähoito-oikeuden. Myös ryhmäkokojen kasvattaminen on hallituksen tuottamaa politiikkaa. Puheet ja teot eivät voisi olla kauempana toisistaan. Tällainen kokoomuspolitikointi pitää haastaa myös kunnissa, Pekonen summasi lopuksi.