Vaasan Mustasaaressa kisailtiin viikonloppuna yleisurheilun 17-22- vuotiaiden halli suomenmestaruuksista. Äänekosken Urheilijoilta kisoissa oli mukana viiden nuoren urheilijan joukkue.
Äänekoskelaisittain kisojen parasta antia oli Ville Kankaisen mestaruus M19 sarjan kolmiloikassa tiukan taistelun jälkeen. Ville johti kilpailua pitkään tuloksella 13,85, kunnes JKU:n Lauri Sinkkonen heitti viidennellä kierroksella kovan haasteen loikkaamalla 13,87 siirtyen kilpailun kärkipaikalle. Viimeisellä kierroksella voittotaisteluun ei tullut muutoksia ennen Villen kierroksen päättävää hyppyvuoroa. Koko kilpailun ajan erittäin hyvin kohdallaan olleen askelmerkin ja teknisesti hienosti kasassa pysyneiden loikkien lisäksi Ville sai ladattua viimeiseen hyppyyn loistavasti tehoja ja mittaa venytettiin toistamiseen uusiin ennätyslukemiin. Voittohypylle kertyi mittaa 13,99. Villen tulos on ÄU:n kaikkien aikojen viidenneksi paras hallissa hypätty kolmiloikkatulos.
Loukkaantumisten vaivaaman, pitkän kuntoutuksen ja käytännössä kokonaan väliin jääneen viime kauden jälkeen tämän mestaruuden Ville todellakin ansaitsi. Iso käsi on osoitettava myös Villen valmennuksesta vastaavalle Sanna-Mari Nyholmille.
N19 sarjan korkeudessa Selma Pollari ponnisti SM-pronssia hänelle vaatimattomalla tuloksella 160. Toipilaana urheillut Selma osallistui myös 60 metrin pika-aitoihin ja juoksi vanhasta muistista finaalissa sijalle kuusi omalla ennätyksellään 9,11.
Iina Manner teki omalla tasollaan tasaisen varmaa työtä N19 sarjan pituuspaikalla hyppäämällä 545 ja sijoittuen mukavasti seitsemänneksi. Jossiteltavaa jäi viimeisen kierroksen yliastutun hypyn myötä, joka oli teknisesti parasta Iinaa ja hyppynä erittäin pitkä. Iina juoksi myös 200 metriä hallikauden parhaallaan 26,05 karsiutuen ensimmäisenä B-finaalista.
M19 sarjan neljännesmailereille Arsi Niskaselle ja Eevert Happoselle viikonloppu oli epäonninen. Arsi juoksi lauantaina 60 metrin alkuerän ja totesi, että tauti on iskemässä ja illan päämatka 400m oli jätettävä väliin. Eevert Happonen juoksi ylipitkän radan ennätyksensä 53,59, sijoitus 13. Eevertin oli tarkoitus juosta myös 200 metriä, mutta ilmeisesti tauti vei voiton myös hänestä eikä mies ilmaantunut lähtöviivalle.
Viikonloppuna kisailtiin myös Suomen Aikuisurheiluliiton suomenmestaruuksista Helsingin Liikuntamyllyssä. ÄU:lta oli tulessa neljän juoksijan tiimi ja tuliaisina kaksi hopeista mitalia. N30 sarjan 60 metrillä Eveliina Ruuska paranteli kahteen otteeseen kaikkien aikojen ennätystään ja nappasi hopeaa ajalla 8,16. M45 sarjan 60 metrillä Sami Korpilauri hurjasteli uuteen ennätykseensä 7,61 ja kaulaan pujotettiin niin ikään hopeinen mitali. Sami sijoittui myös 200 metrillä hienosti viidenneksi hyvällä ajalla 25,67.
Hallikausi alkaa olla ÄU:n yleisurheilijoiden osalta taputeltu. Ensi viikonloppuna kisataan vielä yleisen sarjan SM-hallit Espoossa, mutta ÄU:lta ei tällä kertaa ole edustusta mukana kisoissa. Kesän kilpailukausi starttaa toukokuussa.

ÄU:n viisikko: Eevert Happonen, Arsi Niskanen, Ville Kankainen, Selma Pollari ja Iina Manner. Kuva Tuukka Vuorinen.



























