ÄKS

Vinkkiä viherpeukaloille

05.06.2016 18:00
Puutarhapalvelu Asikaiselta irtoaa hyviä vinkkejä ja neuvoja puutarhanhoitoon ja vaikka oman puutarhan perustamiseen.

 

 

Puutarha herää eloon keväällä, ja viherpeukalolle riittää töitä heti kun säät hieman lämpiävät. Puutarhapalvelu Asikaisella alkaa olla kiirettä. Puhelin soi tiuhaan, kun kotipuutarhurit kaipaavat apua puutarhassaan.

VÄHITELLEN miehetkin ovat innostuneet puutarhanhoidosta ja myös Äänekoskella näkee hyvin suunniteltuja ja hoidettuja pihoja, joissa on myös pieni kasvimaa. Tietyt asiat ovat trendikkäitä, mutta jotkut tyylit pysyvät vuodesta toiseen.

– On hienoa, että nykyään ihmiset käyttävät enemmän ruukkuja. Kun ruukkuun laittaa esimerkiksi keväällä orvokkeja tai muratti, kesällä kesäkukkia ja syksyllä taas Callunaa tai hopealankaa, tulee puutarhaan vaihtelua ja paljon viihtyvyyttä. Ruukku koristaa niin kotiportaita, polun reunaa kuin huussin nurkkaakin. Ruukuissa on hienoa välimerellistä tunnelmaa, Petri Asikainen sanoo.

LAPSIPERHEILLEKIN ammattilaisella on hyvä neuvo. Laudoista rakennettu, puolimetriä korkea niin sanottu kohopenkki voidaan täyttää hyvällä mullalla ja siihen voi istuttaa vaikka yrttejä ja tai sipuleita. Kohollaan oleva kasvualusta on myös sopivasti turvassa ruohottumiselta. Vanhemman kanssa pikkukasvimaata voivat hoitaa perheen pienemmätkin.

– Siinä lapsetkin innostuvat puutarhanhoidosta, ja näkevät miten kasvit lähtevät kasvamaan. On tärkeää opettaa lapselle, mistä ruoka oikein pöytään tulee, Asikainen sanoo.

USEILLA IHMISILLÄ voi olla puutarhassaan orpo olo. Mistä sitä aloittaisi? Mikä olisi hyvä sysäys viherpeukalon elämään?

– Ensimmäiseksi kannattaa rakentaa itselleen hyvä terassi. Siinä aurinkotuolissa kun istuu kylmän juoman kanssa, niin nopeasti alkaa tehdä mieli tehdä sille puutarhalle jotain, Asikainen neuvoo.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy