ÄKSän joulukalenteri luukut on tänä vuonna poimittu Kotiseudun Joulu-lehtien sivuilta.
Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen julkaisema joululehti kertoi kotiseudun tapahtumista,ihmisistä ja ilmiöistä. Nykyään se on hieno katsaus menneeseen.
Vuoden 1979 lehdessä Äänekoskea nimitetään Siltojen kauppalaksi, muistellaan terveyskeskusten vaiheita ja todetaan, että Mämmen lossi oli myrskyssä raskas vetää. Lehden pääkirjoituksen on kirjaillut Otso Sovijärvi, joka puhuu joulun olemuksesta.
Sovijärven jouluteksti onkin joulukalenterin pääuutinen tänään.
” Joulun aika on jälleen käsillä. On joulu! Joulun ”oleminen” merkitsee meille paljolti tapoja, tottumuksia ja tunnelmia. Näiden kautta liittyvät menneen joulun ajat ja nykyisyys yhdeksi ketjuksi, jonka osasia tahdomme kokea olevamme. Me kaikki tarvitsemme tällaisata yhteisyyden tuntoa, ei ainoastaan nyt käsillä olevaan aikaan, vaan myös jo menneeseen aikaan. Tälla tavoin löydämme helpommin oman paikkamme kaiken muuttuvuuden keskellä.”