ÄKS

Vuoden keskisuomalainen nuorisourheilun vetäjä on Huiman Kati Tuovinen – Halloweenkävely on Äänekosken liikuntateko

27.01.2023 21:00
Halloweenkävely on vakiinnuttanut paikkansa tapahtumien joukossa. Yli tuhatpäinen osallistujajoukko kertoo sen, että tapahtuma on hyvin järjestetty ja odotettu.

Keski-Suomen Liikunta ry:n nimeämä palkitsemistyöryhmä valitsee vuosittain vuoden keskisuomalaisen urheilijan sekä palkitsi Keski-Suomen Urheilugaalassa myös muita urheilun ja liikunnan sektorilla kunnostautuneita henkilöitä sekä urheiluseuroja. Valintojen kohteena olivat vuoden 2021 keskisuomalaiset menestyjät. Juhlaa vietettiin tänään perjantaina Scandic Laajavuoressa.

 

Palkitsemistyöryhmään kuuluivat työryhmän puheenjohtaja Sami Kalaja, Tommi Roimela sanomalehti Keskisuomalainen, Kalle Pallonen YLE Jyväskylä, Ari Nummela KIHU, Petri Hagman Keljon Viesti, Kari Pirinen Keski-Suomen liitto, Ilmo Viitanen Keski-Suomen Liikunta, Minna Truphonen SKI Jyväskylä ja Nina Peltonen Paralympiakomitea. Työryhmän sihteerinä on toiminut Keski-Suomen Liikunnan aluejohtaja Petri Lehtoranta.

Äänekosken Vuoden liikuntateko -titteli ojennettiin Suolahden Halloweenkävelylle.
Perustelut: Koko perheen tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa pimenevässä syksyssä ja kerännyt kävijöitä jopa pääkaupunkiseudulta saakka. Täysin ilmainen tapahtuma kerää lapset ja nuoret liikkumaan perheidensä kanssa Suolahden rantaraitille tehdylle reitille, jonka varrelle eri toimijat ovat järjestäneet omaa rekvisiittaansa Halloween-hengessä. Tapahtuma on erinomainen osoitus yhteisöllisyydestä, lasten ja nuorten liikuttamisesta sekä paikallisten toimijoiden yhteistyöstä.

Vuoden 2022 nuorisourheilun vetäjäksi Keski-Suomessa valittiin Kati Tuovinen Äänekosken Huimasta
Perusteluna valinnalle raati listasi, kuinka Äänekosken Huiman juniorijalkapallon soveltavan jalkapallon ryhmä ”Huimarit” on aloittanut toimintansa 2021, ja Kati Tuovinen on toiminut heidän valmentajanaan alusta alkaen. Ryhmä on tarkoitettu erityisnuorille ja -aikuisille ja on osa Huiman normaalia toimintaa.

– Kati on määrätietoisesti ohjannut Huimareita, ja nyt suunnitelmissa on oma lasten ryhmän perustaminen. Kati on aloittanut myös suorittamaan avoimen yliopiston kautta soveltavan liikunnan opintoja.

Kaikki Keski-Suomen Urheilugaalassa palkitut henkilöt ja yhteisöt:

Vuoden parhaat

Vuoden keskisuomalainen urheilija

Vuoden keskisuomalainen urheilija on Kalle Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen
Perustelut: Nuori Kalle Rovanperä ajoi ensimmäisen kerran WRC-autoa jo taaperoikäisenä isänsä Harri Rovanperän sylissä. Myöhemmin sama nuorukainen ajoi rallin osakilpailuvoittoon nuorempana kuin kukaan aiemmin. Viime vuonna saimme juhlia kaikkien aikojen nuorinta rallin maailmanmestaria, joka palautti suomalaiset ralliautoilijat lajin kirkkaimmalle huipulle 20 vuoden jälkeen.

22-vuotiaasta Kalle Rovanperästä tuli rallihistorian nuorin maailmanmestari. Hän on ensimmäinen suomalainen rallin maailmanmestari 20 vuoteen ja ensimmäinen, joka voitti mestaruuden Suomessa rakennetulla autolla.

Vuoden paraurheilija

Vuoden paraurheilija on Sara-Elise Ruokonen, JKU

Perustelu: Sara-Elise Ruokonen voitti Deaflympics-kilpailujen eli kuurojen olympialaisten 3000 metrin estejuoksun sekä 5000 m. Caxias do Sulissa Brasiliassa. Ruokonen on lajissaan todellista maailman kärkeä. Sara-Elise on esimerkillään innostanut monia nuoria urheilijoita kokeilemaan siipiään paraurheilussa.

Elämänura-palkinto

Vuoden 2022 Elämänura-palkinnon saaja on Alpo Peltola

Alpo Peltola on toiminut Hiihtoliiton liittovaltuustossa tai johtokunnassa mukana 33 vuotta josta puheenjohtajana 10 vuotta. Hän toimi 31 vuotta myös Hiihtoliiton hiihdon aluepäällikkönä.  Keski-Suomen hiihtopiirin johtokunnassa hän toimi 32 vuotta, josta puheenjohtajana 16 vuotta. 

Hän on neuvotellut ja järjestänyt ensimmäiset SVUL:n ja TUL:n yhteiset piirinmestaruushiihdot Kannonkoskella 1992, joissa jaettiin ensimmäistä kertaa Suomessa yhteiset piirinmestaruusmitalit. Tämä oli alkua parin vuoden kuluttua koko valtakunnassa tapahtuneelle yhdistymiselle. Hän on Keski-Suomen Hiihto ry:n kunniapuheenjohtaja.

Keski-Suomen Liikunta ry:n hallituksessa hän toimi vuodet 1994-1999 ja oli palkitsemisryhmän puheenjohtaja 26 vuotta.

Kannonkosken Kihossa Alpo Peltola aloitti vuonna 1960 ja se jatkuu edelleen. Tästä ajasta seuran puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana 59 vuotta.  Hän toimi Kannonkosken kunnan liikuntalautakunnan puheenjohtajana 21 vuotta ja Koululiikuntaliiton yhdysopettajana yhteensä 35 vuotta.

Hän oli Keski-Suomen läänin liikuntalautakunnan jäsen 1982 – 1990 jossa puheenjohtaja 6 vuotta. Hän oli myös Länsi-Suomen läänin liikuntaneuvoston jäsen 1997-2002.

Alpo Peltolalle on myönnetty seuraavia huomionosoituksia:

Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun kultainen ansioristi vuonna 1998, SHL:n Hannu Koskivuori mitali n:o 26 vuonna 2010 ja Liikuntaneuvoksen arvonimi 2012. Kultaiset ansiomerkit hänelle on myönnetty SVUL:n K-S:n piiri 1992, Suomen Hiihtoliitto 2002, Koululiikuntaliitto 2004, Kuntoliikuntaliitto 2006 ja Keski-Suomen Liikunta 2018.

Vuoden valmentaja

Vuoden 2022 valmentaja on: Kirittärien valmentaja Mattias Kitola
Perustelut: Perustelu: Uskomaton tarina ottaa odottamatonta vastuuta joukkueesta ja nostaa Kirittäret vastuuvalmentajana Suomenmestaruuteen.

Vuoden nuori urheilija

Vuoden 2022 nuori urheilija on Eelis Meriläinen, Jyväskylän Hiihtoseura
Perustelu: Kultaa nuorten yhdistetyn MM joukkuekilpailusta Puolan Zakopanesta! Eetun kavereina Suomen joukkueessa kisasivat Waltteri KarhumaaArsi Tietäväinen ja Perttu Reponen. Tiukassa kisassa Suomi jätti hopealle yltäneen Norjan 6,5 sekunnin päähän. 

Vuoden joukkue

Vuoden joukkue on: Kirittäret
Perustelut: Suomen Mestaruus värikkään kauden jälkeen. Kirittärissä selvästi kasvetaan voittamisen kulttuuriin, ja periksi ei anneta vaikka tilanteet vaihtelevat.

Vuoden keskisuomalainen urheiluseura

Vuoden 2022 keskisuomalainen urheiluseura on: Jyväskylän Kenttäurheilijat
Perustelu: JKU voitti Kalevan maljan ja oli monilla muilla mittareilla myös Suomen paras seura kuten Seuraluokittelun voitto kahdeksannen kerran, Kultainen juoksija yhdeksännen kerran, Nuorten seuracupin voitto seitsemännen kerran sekä SAUL naisten malja kymmenen kerran. 

JKU on Suomen isoin yleisurheiluseura ja se saakin paljon näkyvyyttä jopa valtakunnan tasolla.

Vuoden nuorisourheilun vetäjä

Vuoden 2022 nuorisourheilun vetäjä on: Kati Tuovinen, Äänekosken Huima
Perustelu: Äänekosken Huiman juniorijalkapallon soveltavan jalkapallon ryhmä ”Huimarit” on aloittanut toimintansa 2021, ja Kati Tuovinen on toiminut heidän valmentajanaan alusta alkaen. Ryhmä on tarkoitettu erityisnuorille ja -aikuisille ja on osa Huiman normaalia toimintaa.

Kati on määrätietoisesti ohjannut Huimareita, ja nyt suunnitelmissa on oma lasten ryhmän perustaminen. Kati on aloittanut myös suorittamaan avoimen yliopiston kautta soveltavan liikunnan opintoja.

Jokeri-palkinto

Jokeri palkinto 2022: Jyväskylän Nuorten Maraton
Perustelut: Jyväskylän kaupunki, Keski-Suomen Liikunta sekä JKU saivat yli 4000 jyväskyläläistä 5-7 -luokkalaista opettajien kannustamana innostumaan kestävyyskunnon harjoitteluun sekä osallistumaan 4,2 kilometrin juoksutapahtumaan, mikä toteutettiin Finlandia Marathonin yhteydessä.

Nuorten Maratonin järjestäjät ovat päättäneet lahjoittaa 500 € arvoisen Jokeri-palkinnon Huhtasuon yhtenäiskoululle käytettäväksi erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden soveltavan liikunnan välineiden hankkimiseen. 

Maakunnallinen urheiluteko

Vuoden 2022 maakunnallinen urheiluteko on: Kyky-Betsetin nousu lentopallon Mestaruusliigaan
Perustelut: Kyyjärvellä on pitkään tehty hyvää työtä lentopallon menestyksen eteen. Pelaajista pidetään huolta, ja valmennus on huipputasoa. Vuonna 2022 pitkäjänteinen työ vihdoin palkittiin nousulla lentopallon Mestaruusliigaan.

Vuoden lasten liikuttaja

Vuoden 2022 lasten liikuttaja on: Huhtasuon yhtenäiskoulu
Perustelu: Huhtasuon koulu on 820 oppilaan ja 160 työntekijän iso yhtenäiskoulu, jossa toimii liikunnan ja hyvinvoinnin tiimi järjestämässä välituntiliikuntaa, turnauksia ja erilaisia teemapäiviä ja -viikkoja sekä koordinoi oppilasurheilua. Koulussa huomioidaan myös erityistä tukea tarvitsevat oppilaat.

Huhtasuon koulu on osoittanut, että asioita hyvin suunnittelemalla ja organisoimalla isossakin yksikössä voi toteuttaa oppilaiden toiveita ja huolehtia, että liikunta kuuluu samalla tavalla oppilaiden jokaiseen koulupäivään kuin ruokatunti. Huhtasuon yhtenäiskoululle myönnettiin myös valtakunnallinen vuoden 2022 Liikkuva koulu –palkinto.

Vuoden nuorisourheiluseura

Vuoden 2022 nuorisourheiluseura on: Palokan Riento

Perustelu: Palokan Riento on suurin keskisuomalainen jalkapalloseura ja jäsenmäärä on kasvusuunnassa.  Seura toimii päiväkotilaisten, koululaisten ja perheiden liikuttajana yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa. Seurassa toiminnan kulmakivinä ovat paikallisuus, rehtiys ja jokaisesta mukanaolijasta huolehtiminen. Ryhmässä toimimista, muiden huomioon ottamista ja jalkapallon teknisiä ja taktisia asioita opetellaan runsaan pelaamisen ja hauskan, iloa tuottavan, yhteisen harrastamisen avulla.

Vuoden seuratoimihenkilö

Vuoden 2022 seuratoimihenkilö on: Johanna Leivonen, JKU
Perustelu: Johanna on tehnyt vuosien ajan laadukasta työtä JKU:n eteen. Johanna on omalla aktiivisella työotteellaan saanut sekä lasten että aikuisten urheilun laadun ja määrän kasvamaan. Johanna on raudankova ammattilainen, jolla on aina aikaa auttaa muita ja jolla on ideoita ja halua kehittää seuran toimintoja. Johanna on mukana myös JJK Junioreiden sekä JyPKin toiminnassa.

Harrastamisen Suomen malli – maakunnallinen palkinto

Vuoden 2022 Harrastamisen Suomen malli -palkinnon saajaksi on valittu Kuuhankaveden yhtenäiskoulu Hankasalmelta

Perustelu: Hankasalmella Kuuhankaveden yhtenäiskoululla 3. – 6. luokkalaisten lukujärjestykseen on merkattu läpi lukuvuoden Liikkuva Koulu -tunnit tiistaille ja torstaille. Kokeilu on juurtunut vakiintuneeksi toimintatavaksi. Liikkuva koulu -tunneilla halutaan huomioida oppilaiden toiveita. Liikuttamalla lapsia saadaan oppitunneista rauhallisempia ja keskittyminen oppitunneilla paranee. Sitä kuvaa toiminnan nimi: Into ja Rauha.

Vuoden Urheiluteot lajeittain

Hiihto

Vuoden urheiluteko: Kivijärven hiihtokoulu
Perustelut: Viime talvena käynnistettiin projektiksi ”hiihtokoulu jokaiseen kuntaan”. Ensimmäisenä kuntana saatiin Kivijärven kunnan, koulun, seuran ja Keski-Suomen Hiihdon kesken hyvällä yhteistyöllä pitkän tauon jälkeen käynnistettyä Kivijärven hiihtokoulu.

Jalkapallo 

Vuoden urheiluteko: JJK Jyväskylän nousu Ykköseen
Perustelut: JJK varmisti ensimmäisenä joukkueena nousun Ykköseen jo ennen kahta viimeistä jatkosarjan peliä. Vakuuttavaa pelaamista koko kauden!

Jääkiekko 

Vuoden urheiluteko: Antti Hännisen pitkä ura Suomen jääkiekkoliiton Keskimaan alueen hyväksi.
Perustelut: Hänninen on työskennellyt ansiokkaasti Keskimaan alueen hyväksi kehittäen seuratoimintaa ja lajia pitkäjänteisesti.

Lentopallo
Vuoden urheiluteko: Kyyjärven Kyky-Betsetin nousu Lentopallon SM-Liigaan

Perustelu: Kyyjärven Kyky-Betsetin miesten joukkue voitti miesten ykkössarjan mestaruuden viime kaudella ja nousi Mestaruusliigaan. ”Pienen kylän” yhteisöllisyys ja ”suuri sydän” on sykkinyt ja mahdollistanut, että pienestäkin kunnasta voidaan ponnistaa isossa lajissa maan korkeimmalle sarjatasolle.

Paraurheilu 

Vuoden urheiluteko on Esko Karmala,  Para-ampumaurheilun MM kisamenestys
Perustelut: Esko Karmala saavutti hienosti neljännen sijan osallistuttuaan ensimmäistä kertaa para-ammunnan maailmanmestaruuskilpailuihin Al Ainissa Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa marraskuussa 2022. Lajina oli makuuasentoammunta ilmakiväärillä 10 metrin matkalta. 

Menestymisen takeena on ollut määrätietoinen harjoittelu ja sujuva yhteistoiminta yhdessä avustaja-valmentajansa Tarja Sorrin kanssa. 

Pesäpallo 

Vuoden urheiluteko: Kirittärien Suomen mestaruus 2022
Perustelut: Tainaa päästiin jälleen kylvettämään Köyhälammessa tapahtumarikkaan kauden jälkeen. Kirittäret näytti jälleen, miten Suomen mestaruuden voittaminen on tahtoasia.

Ratsastus 

Vuoden Urheiluteko: Nuorten ratsastajien SM-pronssi mitali kouluratsastuksessa
Perustelut: Hieno onnistuminen ensimmäistä kertaa arvokilpailuissa sekä ensimmäisenä nuorten ikäluokka -vuotena.

Salibandy 

Lajin edistämistyö-palkinto: Tero Riihinen
Perustelut: Tero on ollut aktiivisesti kehittämässä Keski-Suomen alueella pelattavaa salibandyn Seppä-Liigaa. Seppä-Liiga on alueen kortteliliiga, jossa harrastamisen kulut ovat maltilliset ja pelimatkat lyhyet. Sarja on erittäin suosittu: 10 sarjatasoa ja lähemmäksi 100 joukkuetta mukana. Teron panos Seppä-liigan kehittämiseen on ollut elintärkeää.

Vuoden Seuratoimija: Ari Vilenius
Perustelut: Ari on ollut pitkään jämsäläisen Duon taustalla ja onnistunut synnyttämään ison salibandybuumin Jämsän seudulle. Harrastajamäärät ovat olleet pitkään kasvun tiellä ja huiput ovat päässeet aina maajoukkuetielle asti. Duo tekee myös hyvää yhteistyötä myös muiden alueen seurojen kanssa.

Suunnistus:

Vuoden urheiluteko: Sole Niemisen kolme suunnistuksen maailmanmestaruutta Naiset 95 – sarjassa
Perustelut: Jämsän Retki-Veikkojen Sole Nieminen voitti suunnistuksen veteraanien maailmanmestaruuskilpailuissa Italiassa kaikilla kolmella kilpailumatkalla maailmanmestaruuden 95-vuotiaiden naisten sarjassa.

Voimistelu: 

Vuoden urheiluteko: Jyväskylän Naisvoimistelijoiden kaikille avoin voimistelu ja ansiokas alueellinen yhteistyö
Perustelut: Jyväskylän Naisvoimistelijat ovat tarjonneet jo viiden vuoden ajan voimistelutoimintaa erityisryhmille VoikkaSutina -ryhmän muodossa. Seura on myös kiinnostunut kehittämään kaikille avointa voimistelutoimintaa ja onkin aktiivinen toimija alueellaan. 

Yleisurheilu: 

Vuoden urheiluteko: Korkeushyppääjä Sini Lällän kehittyminen
Perustelut: Kokeneen ja loukkaantumisista menneinä vuosina kärsineen urheilijan nouseminen uudelle tasolle. Ennätys hallissa ja ulkoradoilla 190, SM-kultaa hallissa, SM-hopeaa Kalevan kisoissa sekä MM- ja EM-urheilija. 

TUL: 

Vuoden urheiluteko: Jyväskylän Valon liikunnan edistämisteko työikäisen väestön liikuttamiseksi
Perustelu: Palkitsemisperusteena seuran kehittynyt aikuisten matalan kynnyksen harrasteliikuntatoiminta, joka on TUL:n strategian ja painopistealuiden mukaista. Lisäksi seura on mm. aktiivinen petankkikisojen järjestäjä, seura järjesti esim. vuoden 2022 TUL:n petankkimestaruuskilpailut Jyväskylässä.

Vuoden liikuntateot kunnittain:

Hankasalmi: 

Liikuntateko: Aleksi Suomäen suunnittelema ja vetämä frisbeegolfin viikkokisatoiminta
Perustelut: Aleksi Suomäki ideoi vapaaehtoisena lajiharrastajana kotipaikkakunnalleen frisbeegolfin viikkokisasarjan kesällä 2021. Toiminta liikuttaa innostavalla tavalla kymmeniä hankasalmelaisia. Hän on lisäksi osallistunut kahden uuden frisbeegolfradan suunnitteluun ja toteutukseen.

Joutsa:

Liikuntateko: Pekka Huikko
Perustelut: Pekka on pitkäaikaisena puheenjohtajana edistänyt Flanelsin matalan kynnyksen harrastustoimintaa vuosi vuodelta. Lisäksi hän on viimeiset kaksi vuotta toiminut poikien 2007-2010-joukkueen päävalmentajana, nostaen omalla motivaatiollaan joukkueen Keski-Suomen harrastetason peleistä taistelemaan pitkän tauon jälkeen Sisä-Suomen aluesarjaan.

Jyväskylä:

Liikuntateko: Jyväslumi oy / Ensilumenlatu
Perustelut: Ensilumenlatu on toteutettu Jyväslumi Oy:n toimesta Jyväskylän Laajavuoreen jo 13 vuoden ajan tarjoten tärkeän matalan kynnyksen hiihto-olosuhteen monen ikäisille ja eri kuntoisille liikkujille. Jyväslumi tekee liikkumisolosuhteiden tarjoamisen lisäksi myös hyväntekeväisyystekoja. Vuonna 2022 ladun käytön lipputuottoja lahjoitettiin Ukrainan hyväksi.

Jämsä:

Liikuntateko: Vilma Haikonen perheineen, perheen arkiliikunta-aktiivisuus
Perustelut:  Vilma Haikosen perhe on esimerkillinen arkiliikuntatottumuksissaan. Olipa perheen auto jopa vuoden verran seisonnassa, jolloin myös kauppareissut ja muut asiointimatkat kuljettiin jalan. Korona-aikana Vilma myös ideoi netin kautta käytettävän perheiden kuvasuunnistusaktiviteetin.

Kannonkoski:

Liikuntateko: Lasten jääliikuntaryhmien vetäminen
Perustelu: Palkitut ovat saaneet suuren joukon lapsia ja nuoria innostumaan säännöllisestä jääliikunnasta.

Karstula:

Liikuntateko: Aino Krook
Perustelu: Aktiivinen nuori jääkiekkoilija, joka määrätietoisesti on edennyt maajoukkueeseen. Suomen Olympiakomitean valinta Euroopan Nuorten Talviolympiafestivaalien 2022 jääkiekkojoukkueeseen. Innostava esimerkki nuoresta urheilijasta, joka pienen paikkakunnan jäiltä treenaa uransa huippua kohti.

Keuruu:

Liikuntateko: Keuruun pallo P 17v. Futsal joukkueen SM-pronssi

Perustelut: Historiallinen SM- tason joukkuemitali Keuruulle.

Kinnula:

Liikuntateko: Vuoden 2022 aktiiviliikkuja Timo Leppänen
Perustelut: Timo on aktiiviliikkuja ja liikunnan yhdysopettaja, joka harrastaa vapaa-ajallaan erityisesti jääkiekkoa ja pesäpalloa. Hänen liikunnallisuudestaan tsemppaamisen taidosta saavat lisäksi nauttia myös oman perheen lapset ja Nurmelan koulun oppilaat. 

Kivijärvi:

Liikuntateko: Petri Kotilaisen aktiivisuus Frisbeegolfin eteen
Perustelut: Petri toimii aktiivisena puuhamiehenä frisbeegolfin parissa ja järjestää kilpailuja sekä tapahtumia Kivijärvellä. Kilpailut keräävät osallistujia laajalta alueelta Kivijärvelle. Petri on myös koko ajan kehittänyt ja hoitanut rataa.

Konnevesi: 

Liikuntateko: Liikunnanohjaaja Liisa Kinnunen
Perustelut: Liisa on aina ”liikuttavan” iloinen, vauhdikkaan energinen ja ystävällisen vaativa ohjaaja. Erityisesti on mainittava hellyttävä hulluus heittäytyä eri rooleihin ja asusteisiin ohjattavien motivoimiseksi! Lissulta onnistuu niin lapsiryhmän kuin seniori-ikäisten ohjaaminen loistavasti!

Kyyjärvi:

Liikuntateko: Henri Jäntin ja Vesa Mäkelän järjestämä salibandytoiminta lapsille ja nuorille

Perustelut: Henri Jäntti ja Vesa Mäkelä ovat aktiivisella toiminnallaan edistäneet kaikenikäisten lasten ja nuorten liikkumista Kyyjärvellä. He ovat vetäneet junnujen salibandyjoukkuetta ja salibandykerhoja eri-ikäisille koululaisille. Harjoituksia ja kerhoja on ollut useina iltoina viikossa. 

Laukaa:

Liikuntateko: Laukaa United jalkapallon yhdistelmäjoukkue
Perustelut: Laukaa United yhdistelmäjoukkueessa on pelaajia ja toimijoita neljästä eri joukkueesta mikä on loistava esimerkki seurojen välisestä yhteistyöstä ja mallista toiminnan toteuttamiseen yhdessä. Yhteistyö on mahdollistanut joukkueen toiminnan, vaikka omassa seurassa ei ole ollut riittävästi ohjaajia tai pelaajia sekä luonut uusia ystävyyssuhteita ja verkostoja liikunnan parissa.

Luhanka:

Liikuntateko: Latuset Oy/ Luhangan latuverkoston ylläpito
Perustelut:  Luhangan vuoden 2021 liikuntateko on Latuset Oy:n latuverkostojen ylläpito Luhangassa. Latuverkostoa on pidetty yllä niin hyvin, että Luhangan ladut keräävät kaikenikäisiä kuntoilijoita koko Keski-Suomen alueelta. Talviurheilun mahdollisuus on lisäksi myös Luhangan koulun oppilaiden ilona päivittäin hiihtokaudella välitunti aktiviteettina ja liikuntatunneilla.

Multia:

Liikuntateko: Timi Huisman
Perustelut: Timi Huisman on menestynyt urheilija frisbeegolfissa. Hän on myös ollut vahvasti mukana nostamassa lajia esiin Multialla sekä toiminut loistavana esikuvana nuoremmilleen.

Muurame:

Liikuntateko: Antti Junikka, Boreal Hanmoodo Muurame ry
Perustelut: Antti Junikka on muuramelaisena hanmoodon lajipioneerina ollut mukana luomassa uutta kamppailulajin tyylisuuntaa ja toimii tämän lajin pääopettajana. Junikka on luonut uuden Boreal Hanmoodo Muurame -kamppailuseuran, jossa harrastajien ikäjakauma on 11-56 vuotta.

Petäjävesi:

Liikuntateko: Petäjäveden Urheiluautoilijat 60-vuotta vireää toimintaa
Perustelut: Petäjäveden Urheiluautoilijat on liikuttanut petäjävetisiä jo 60 vuoden ajan. MM-rallien aikaan valtava joukko talkoolaisia ja katsojia liikkuu sorateiden varsilla. PetUA:n puheenjohtaja Alpo Kukkonen tekee valtavan määrän työtunteja tapahtuman onnistumiseksi.

Pihtipudas:

Liikuntateko: Sirke Paukku
Perustelut: Sirke Paukku toimii alakoulun liikuntavastaavana, aktiivisena toimijana paikallisessa liikuntajärjestössä (Pihtiputaan Tuisku) ja liikunnallisen elämäntavan edistämisessä kunnassa.

Saarijärvi:

Liikuntateko: Saarijärven Frisbaajat ry:n parifrisbeegolf SM-kilpailujen järjestäminen
Perustelut: Seura on toiminnan aloittamisen jälkeen onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä todella nopeasti. Seuran talkoohengen ansiosta Saarijärvellä onnistuttiin järjestämään SM-kisat sekä rakentamaan upea Ahvenlammen frisbeegolfrata.

Toivakka:

Liikuntateko: Matti ja Kirsi Ilmonen
Perustelut: Matti ja Kirsi kannustavat toivakkalaisia ja myös muita
liikuntaan positiivisella asenteellaan. Toivakan Nisulassa Toivolan tilan pelloille on talvisin ajettu ladut hiihtäjille ja lumiura villasukkakävelijöillekin. He toivottavat hymyssä suin kuntalaisia Kuutamohiihtoon ja Nisuhiihtoon. 

Uurainen:

Liikuntateko: Urheilukenttä
Perustelut: Kaiken ikäisille ja kaikille uuraislaisille laajasti käytettävä liikuntapaikka. Se tukee myös koululaisliikuntaa. Urheilukenttä on matalan kynnyksen liikuntapaikka.

Viitasaari:

Liikuntateko: Hiihtokeskus Sahis/Heikki Pitkänen
Perustelut: Hiihtokeskus Sahis toteuttaa tehtäväänsä eri ikäisiä asiakkaita palvelevana laskettelukeskuksena. Heikki Pitkänen on kehittänyt toimintaa aktiivisesti haasteellisissakin luonnonolosuhteissa.

Äänekoski:

Liikuntateko: Suolahden Halloweenkävely
Perustelut: Koko perheen tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa pimenevässä syksyssä ja kerännyt kävijöitä jopa pääkaupunkiseudulta saakka. Täysin ilmainen tapahtuma kerää lapset ja nuoret liikkumaan perheidensä kanssa Suolahden rantaraitille tehdylle reitille, jonka varrelle eri toimijat ovat järjestäneet omaa rekvisiittaansa Halloween-hengessä. Tapahtuma on erinomainen osoitus yhteisöllisyydestä, lasten ja nuorten liikuttamisesta sekä paikallisten toimijoiden yhteistyöstä. 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy