ÄKS

Vuoden nuori ja Vuoden aikuinen kannustavat esimerkillään toimimaan ja vaikuttamaan

05.12.2023 12:02
Emma Pellinen ja Väinö Miettinen palkittiin Jyväskylässä järjestetyssä valtakunnallisessa juhlassa. Perhekeskuskoordinaattori Petri Oinonen (oik) onnittelee.

Nuorten Suomi ry palkitsi Äänekoskelta Vuoden nuoren Väinö Miettisen ja Vuoden aikuisen Emma Pellisen.

 

Äänekosken Vuoden nuori Väinö Miettinen on aktiivinen nuori, joka on monessa mukana vaikuttamassa ja tekemässä. 16-vuotias konginkankaalainen on mm. opiskelujen ohessa aktiivinen 4H-yrittäjä. Miettisen yritys tarjoaa leivonnaisia.

– Väinö on luottonuori monessa asiassa. Omalla esimerkillään hän kannustaa myös muita nuoria, perhekeskuskoordinaattori Petri Oinonen sanoo.

Äänekoskella nuorilla on monia mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua. Miettinen on toiminut esimerkiksi aktiivisena myös Konginkankaan nuorisotilojen talotoimikunnassa, vetänyt kerhoja sekä toiminut seurakunnan nuorten vaikuttajaryhmässä.

Miettisen tulevaisuuden haaveena on perustaa oma ravintola.

Nuorten Suomi ry on nuorten toimijuutta ja vaikuttamista edistävä järjestö, joka tarjoaa nuorille innostavia tekemisen, oppimisen ja vaikuttamisen paikkoja. Vuoden nuori on 14–19-vuotias, aktiivinen nuori tai saman ikäisten nuorten ryhmä, joka osallistuu vapaaehtoiseen toimintaan, edistää nuorten asioita omassa elinpiirissään sekä kannustaa myös muita toimimaan.

4H on vahva toimija Äänekoskella

Emma Pellinen alkoi luotsaamaan Äänekosken 4H-yhdistystä jo yli kymmenen vuotta sitten. Vuoden aikuinen -tunnustus on kiitos ahkerasta ja ansiokkaasta toiminnasta Äänekosken nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi.

– Äänekosken 4H järjestää kerhoja, leirejä ja koulutuksia. Meillä on peräti 60 4H-yrittäjänuorta. Viime vuonna työllistimme 83 nuorta ja palkkoja maksettiin noin 30 000 euroa, tänä vuonna jopa 40-50 000 euroa, Pellinen kertoo.

– Äänekosken kaupungin ja 4H:n yhteistyö onkin tiivistynyt entisestään ja etenkin äänekoskelaisten nuorten kesäyrittäjyydessä yhteistyötä tarvitaan ja tuemme toinen toisiamme. Kaupungin panostus 4H:n kautta menee suoraan meidän nuorille. 4H:lla on vahvaa toimintaa ympäri kaupunkia ja varsinkin viheralueilla järjestetään paljon kerhotoimintaa, Oinonen sanoo.

Emma Pellinen ja Väinö Miettinen palkittiin Jyväskylässä järjestetyssä valtakunnallisessa juhlassa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy