Keitelejazzin käheä-ääninen Bonnie Tyler ylitti faniensa vuosikymmenten odotukset, Yö vei yhden aikamatkalle läpi elämänkolhujen ja onnistumisten ja Mary Coughlan tarjoili pariskunnalle ”järjettömän räyheää bluesia”.
Tänä vuonna 31. kerran järjestettyjen Keitelejazzien kattauksesta vastasi legendoja niin kotimaisilta kuin tavallista enemmän ulkomaiden suuremmiltakin lavoilta. Mukana oli myös yllättäjiä ja tuntemattomampia timantteja, jotka nostattivat ihokarvat pystyyn.
ÄKSää kiinnosti kuitenkin erityisesti esiintyjien faneiksi itsensä lukevat jazzkävijät. Selvitimme, mistä ovat tänä vuonna Keitejazzeista nauttineet fanit tehty ja mistä kaikki alkoi?
Tuija Rautiainen diggailee Miljoonasadetta.
Miljoonasade, jazzkeskiviikko
– Miljoonasateen musiikki käy mihin fiiliksiin vain. Edesmennyt mieheni oli yhtyeen vannoutunut fani, mutta minä aloin ymmärtämään Miljoonasateen musiikkia ja erityisesti sanoituksia paljon myöhemmin. Esimerkiksi Keltainen Metsä on lumoava, peloista kertova kappale. Olen ehtinyt kuuntelemaan yhtyeen uutta levyä ja tykkään sekä heidän vanhasta että uudesta musiikistaan. Tyttäreni soitti minulle päivällä, että osta lippu ja mene kuuntelemaan Miljoonasadetta, onneksi tottelin häntä.
Äänekoskelainen Tuija Rautiainen oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa elämässään Keitelejazzeilla.
Kai ja Erja Paltamaa diggailevat Bonnie Tyleriä.
Bonnie Tyler (UK), jazzkeskiviikko
– Kai: Olen kuunnellut Bonnie Tyleriä 70-luvulta lähtien ja olen sitä mieltä, että hän todellakin on simply the best [toim.huom. Tyler lauloi tämän toiseksi viimeisenä biisinään Äänekoskella]! Minulta löytyy hänen musiikkiaan c-kasetilta, vinyyliltä ja cdltä. Parasta on ehdottomasti 70–80-lukujen tuotanto, uusi tuntuu vieraammalta. Esimerkiksi Clouds in my Coffee on upea biisi ja tämän illan viimeinen ja Tylerin varmaan tunnetuin biisi I Need a Hero on vaarallinen autossa kuunneltavaksi. Se kun alkaa räntätäntä, niin pian huomaa ajavansa 150 kilometriä tunnissa.
– Erja: Jos totta puhutaan, niin tänne tuleminen oli katkolla. Meitä jännitti, että minkälainen tästä keikasta tulee, kun mielikuvat Tyleristä olivat niin vahvat. Mutta kyllä tämä keikka ylitti kaikki odotukset. Bonnie Tyler oli mahtavan energinen lavalla!
Petäjävetinen pariskunta tuli tänä vuonna Keitelejazzeille varta vasten kuuntelemaan Bonnie Tyleriä.
Marika K. diggailee Yötä.
Yö, jazzkeskiviikko
– Olen kuunnellut Yö-yhtyettä vaahtosammuttimen kokoisesta asti. Joutsenlaulu on minulle erityinen kappale, sen tarina on aina kasvanut elämäntilanteen myötä. Kun aikanaan menetin kihlattuni, kuuntelin sitä ja nyt kun lapseni on lähtemässä maailmalle, on Joutsenlaulu jälleen lähtöbiisinä. Muita tärkeitä kappaleita ovat Likaiset Legendat ja Särkynyt Enkeli. En kyllästy kuulemaan lempikappaleita, laulan niitä myös itse karaokessa. Uudempaa tuotantoa en ole heiltä oikeastaan kuunnellutkaan, mutta minusta on hienoa, että yhtye esiintyy edelleen.
Äänekoskelainen Marika käy Keitelejazzeilla yleensä keskiviikkoiltaisin tapaamassa tuttuja ja vaihtamassa kuulumiset.
Raimo Hiekkavirta diggailee Hoedownin Keitelejazzien kokoonpanoa.
Hoedown featuring Jukka Gustavson & Judge Bean (Tuomari Nurmio), jazztorstai
– Tutustuin Hoedowniin vasta tänä keväänä, kun näin mielenkiintoisen kuuloisen kokoonpanon Keitelejazzien ohjelmassa. Kuuntelin Hoedown ja Tuomari Nurmion keväällä ilmestynyttä levyä. Olen seurannut kaikki illan kokoonpanon soittajia aikaisemmin, mutta erityisen kovasti odotin legendaarisen urkuria, Gustavsonia. Hänen musiikkiinsa tutustuin jo 70-luvulla ja se on aina miellyttänyt minua. Kokonaisuus oli aivan loistava. Kokoonpano oli moniääninen, steel-kitara, stemmalaulu ja viulu toimivat upeasti. Uruissa oli kaikuja 70-luvulta.
Jyväskylässä asuva Raimo on käynyt Keitelejazzeilla lähes joka vuosi niin kauan kuin muistaa. Parhaimmin mieleen ovat jääneet muun muassa Procol Harum ja vuonna 2007 esiintynyt Mike Stern.
Jake (vas.), Teijo Lilja, Jukka Lahti diggailevat Wishbone Ashia.
Wishbone Ash (UK), jazzperjantai
– Lahti: Ostin ensimmäisen Wishbone Ash -levyni vuonna 1971 kaverin suosittelemana. Siitä asti olen yhtyettä kuunnellut, levyjä ostanut ja käynyt kolmella tai neljällä keikalla. Yhtyettä pidetään tuplakitaroiden käytön esikuvana, jopa jenkit tunnustavat tässä asiassa Eurooppaan päin. Se on upeaa!
– Lilja: Yhtye on tosiaankin kuin stemmalaulua kitaralla. Wishbone on ajaton bändi, jota on vaikea laittaa mihinkään kategoriaan. Itse kuuntelen erityisesti alkupään tuotantoa. Esimerkiksi kappale The King Will Come iskee minuun, sen yksinkertainen riffi tarttuu ja kuulostaa edelleen hyvältä.
– Jake: Näin bändin viimeksi vuonna 2001. Se on samalla viimeisin kertani eli nyt odotan Keitelejazzin keikkaa kovasti. Parhaita hetkiä Wishbonen parissa oli aikanaan kuunnella yhtyettä Asa-merkkisellä soittimellani vinttihuoneen hämyssä. Ehkä näillä keikoilla haetaan kiinni siitä kadonneesta fiiliksestä.
Uudellamaalla asuvat kaverukset ovat käyneet Keitelejazzeille useampana vuonna. Heidän mielestään tapahtuma on yksi Suomen kesän parhaita ”keikkapläjäyksiä”.
Jouko ja Helena Huhtala diggailevat Mary Coughlania.
Mary Coughlan (IRL), jazzlauantai
– Helena: Ystäväni houkutteli minut mukaansa Mary Coughlanin Pieksänmäen keikalle joskus 90-luvulla. Istuin etupenkissä ja se miten Coughlan liikkui lavalla, hänen olemuksensa ja karismansa sekä äänensä tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen. Coughlanin äänessä kuuluvat pettymykset, ilot ja kärsimykset. Se iskee sieluun. Kuuntelen hänen tuotantoaan myös levyiltä, mutta se ei tietenkään ole sama asia.
– Jouko: Coughlanin esiintyminen tosiaankin vaatii intiimin tilan, sillä hän ottaa kontaktia yleisöön. Hänen musiikkiaan ei voi määritellä, Coughlan on valtavan muuntautumiskykyinen. Jos häntä pitäis jollakin tavalla kuvailla, niin järisyttävän rouheaksi bluesnaiseksi. Yksi henkilökohtaisia lempikappaleitani on After the Fall.
Pariskunta asuu Suolahdessa. He ovat käyneet Keitelejazzeilla vähintäänkin 15 vuoden ajan. Joukon mieleen on jäänyt Trilok Gurtu vuodelta 1997 ja Helenan parhaimpien muistojen joukossa on vuonna 2012 esiintynyt Youn Sun Nah.
Lue ÄKSän kriitikko Jori Mäenpään arviot torstain, perjantain ja lauantain jazzilloista: Kylmänpuoleinen ilta ei kangistanut vastaanottavaa korvaa – vastustamaton Marie ja alakuloinen Mary lumosivat ja Hieno progekattaus jälleen Äänekoskella – italialainen ylläri PFM ja Pulse säväyttivät ja Folk´n´roll and blues and Tull – juurimusiikki-illasta Keitelejazzeilla kehkeytyi erilainen klubikeikka.
KORJAUS 28.7. kello 14.33 (Simply) the Best on alunperin Bonnie Tylerin, ei Tina Turnerin, biisi. Tyler julkaisi kappaleen vuonna 1988 ja vuotta myöhemmin Tina Turner teki sen tunnetuksi.
Toimitukselle tiedoksi että Simply the best on alunperin tehty Bonnie Tylerille joka julkaisi sen vuonn 1988. Tina Turner julkaisi saman kappaleen 1989.
Vaikka kuinka kotipaikkakuntalainen tapahtuma onkin niin näkisin mielenkiintoisammaksi kun aiheellista kritiikkiäkin bändejä kohtaan olisi. Ei se vähennä jazzien vetävyyttä. Hienostihan Pulse hommansa hoitikin, ei se silti tyynnytä armotonta Floyd fania. On asioita joihin ei pitäisi koskea. Ja niin se on. Jos teet sen 10- , niin ei se riitä. Se on Floydin kohdalla fakta. Silti pojille täytyy nostaa hattua. Teknisesti erittäin komeaa.