ÄKS

Yhteistyö vauhdittaa innovaatioita – Metsä Boardin osaamiskeskus on osa ainutlaatuista biotalouden ekosysteemiä Äänekoskella

23.11.2020 16:07
Metsä Boardin osaamiskeskus on osa ainutlaatuista biotalouden ekosysteemiä Äänekoskella.

Äänekosken Metsä Boardilla ollaan suoriuduttu hyvin, vaikka koronavuosi onkin tuonut omat haasteensa. 

 

–Tehtaallamme on noudatettu tarkkoja koronaohjeistuksia ja turvallisuuskäytäntöjä. Syksyn huoltoseisokki toteutettiin huolellisella valmistautumisella ja turvaohjeilla, kertoo Metsä Board Äänekosken tehtaanjohtaja Veli-Pekka Kyllönen.

Pandemia lisäsi puhtaiden ja turvallisten kartonkien kysyntää  niin ruoka-, juoma- kuin lääkepakkauksissakin.

– Tuotanto ja toimitukset ovat sujuneet häiriöttä. Viime vuonna käynnistynyt arkittamo paransi entisestään palvelukykyämme, Kyllönen sanoo.

Äänekoskella jatketaan biotalouden ekosysteemin kehitystyötä. Hyvänä esimerkkinä on ainutlaatuinen Metsä Springin ja Itochun tekstiilikuitukoetehdas, jonka toiminta on jo käynnissä
– Ensimmäinen tuotantoerä tekstiilikuitua valmistui syyskuussa, Kyllönen kertoo.

Syksyllä saimme uutisoida, kuinka Metsä Board avasi uuden osaamiskeskuksen vauhdittamaan kartonkien ja pakkausratkaisujen innovaatioita: osaamiskeskus on osa ainutlaatuista biotalouden ekosysteemiä Äänekoskella. Kasvavan kulutuksen myötä pakkausten määrä jatkaa kasvuaan, joten fossiilipohjaisia materiaaleja pyritään korvaamaan uusiutuvilla materiaaleilla.

– Osaamiskeskuksen tavoitteena on vauhdittaa materiaali- ja pakkausinnovaatioita hyödyntäen huipputeknologiaa tutkimus- ja kehitystyössä, pakkaussuunnittelussa ja pakkausten toiminnallisuuden kehittämisessä sekä tarjota yhteistyöalusta asiakkaille ja teknologiakumppaneille maailmanlaajuisesti, kertoo Metsä Boardin R&D-laboratorion johtaja Heli Kuorikoski.

Metsä Springin ja Valmetin 3D-kuitutuotteisiin liittyvä kehitysyhteistyö jatkuu 3D-kuitutuotteiden koelaitoksen rakentamisella

– Rakentaminen käynnistyy joulukuussa 2020, ja laitos on tarkoitus käynnistää vuoden 2021 loppuun mennessä. Tavoitteena on kehittää uudenlainen puupohjainen 3D- kuitutuote, jolla voidaan korvata esimerkiksi fossiilisista raaka- aineista valmistettuja pakkauksia, sanoo Veli-Pekka Kyllönen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy