ÄKS

Yli miljoonan hävinnyt Porrokki vienee Telakkakatu-kiistan hovioikeuteen

20.12.2013 20:20
Telakkakadun koulun remontti oli ja meni. Mutta sitä ilmeisesti muistellaan vielä pitkään eri oikeusasteissa.

Telakkakadun koulun remonttikiistan käsittely Äänekosken kaupungin ja Rakennusliike Porrokin välillä jatkunee hovioikeudessa. Porrokin toimitusjohtaja Pekka Porrassalmi on jo ilmoittanut Keski-Suomen käräjäoikeudelle tyytymättömyyttään perjantaina annettuun tuomioon.

Kaupunki voitti Telakkakadun kiistan alimmassa oikeusasteessa yli kahden kuukauden käsittelyn päätteeksi. Oikeuden yksimielisen ratkaisun mukaan Porrokki joutuu maksamaan kaupungille yli 1,35 miljoonaa euroa.

Summasta hieman yli 160 000 euroa on kaupungin oikeudenkäyntikuluja.

– Haimme oikeutta ja sitä saimme. Lopputulos on kohtuullinen veronmaksajien kannalta, kaupunginjohtaja Hannu Javanainen kommentoi oikeuden päätöstä.

– Kaupungille tuli Porrokin vuoksi niin paljon lisäkuluja, että meidän oli pakko lähteä viemään asiaa eteenpäin.

Javanainen tietää, ettei asia välttämättä jää tähän.

– Sitähän ei tiedä, mitä lopulta saamme. Mutta meidän tehtävämme on ajaa veronmaksajien asiaa.

PEKKA PORRASSALMI pitää oikeuden päätöstä ”käsittämättömänä”. Hän on lukenut 201-sivuisen oikeuden ratkaisun vasta harppomalla, mutta alustava mielipide on jo syntynyt.

– Aika paljon erillisiä faktoja on ohitettu ja jätetty arvioimatta. Totuus ei tule ratkaisussa julki, Porrassalmi katsoo.

– Ratkaisu on isku yritykselle, mutta myös äänekoskelaiselle yrittäjäpolitiikalle. Kiista on vienyt voimavarojamme, emmekä ole voineet toimia normaalisti. Meidän pitäisi rakentaa ja tuoda veroeuroja kuntaan.

Vuonna 2011 alkanut remontti kärjistyi tammikuussa 2012. Ensin Porrokki keskeytti työt, sen jälkeen kaupunki purki urakkasopimuksen.

– Käsittelyn takia meillä oli aluksi 14–16 henkeä lomautettuna. Välillä tilanne parani, mutta nyt lomautettuja on taas enemmän.

Porrassalmi korostaa, että käräjäoikeus toteaa ratkaisussaan kaupungin paisuttaneen oikeudenkäyntiä. Oikeuden mukaan kaupunki esitti päällekkäistä ja siksi tarpeetonta todistelua.

KÄRÄJÄOIKEUS moitti tuomion perusteluissa myös itseään: ”Käräjäoikeus olisi voinut vaikuttaa pääkäsittelyn kestoon rajaamalla todistelua jo valmisteluvaiheessa – – – käräjäoikeuden olisi prosessinjohdolla valmistelussa tullut supistaa pääkäsittelyn kesto järkeviin mittoihin.”

– Outoa, että sitä rangaistaan, joka haluaa selvittää asiaa, Porrassalmi kuittaa.

Porrokin kaupungille osoittamat vaatimukset täsmentyivät lopulta liki 2,27 miljoonan euron suuruisiksi. Kaupungin Porrokille esittämien vaatimusten yhteissumma oli 3,5 miljoonaa euroa.

Osan kiistanalaisista kysymyksistä oikeus ratkaisi Porrokin eduksi. Kaupungin korvattavaksi oikeus määräsi 550 000 euroa, mutta summa suli pois, kun Porrokin vastuulle oikeus määräsi yli 1,75 miljoonan euron korvaukset.

Oikeudenkäyntikuluja vaadittiin myös puolin ja toisin. Porrokin kulut olivat 700 000 euroa, kaupungin 325 000 euroa.

Tähän mennessä tapahtunutta:

30.3.2011: Kaupunki ja Porrokki solmivat kiinteähintaisen 6,5 miljoonan euron (sis. alv) urakkasopimuksen Telakkakadun koulun remontista.

12.7.2011: Porrokin sääsuojaus työmaalla petti rankkasateiden aikaan ja aiheutti vesivahingon.

Joulukuu 2011: Kaupunki ilmoitti Porrokille, että jollei tämä korjaa viipymättä puutteellisen sääsuojauksen aiheuttamia rakennevaurioita, urakkasopimus puretaan. Porrokin mukaan sokkelit ja perusmuurit olivat kosteita jo ennen remonttia, joten vaatimus on perusteeton.

12.1.2012: Porrokki keskeytti työt.

19.1.2012: Kaupunki purki urakkasopimuksen ja otti työmaan haltuunsa.

14.11.2012: Porrokki jätti käräjille yli kahden miljoonan euron korvausvaatimuksen urakkasopimuksen perusteettomasta purkamisesta.

19.11.2012: Kaupunginhallitus päätti, ettei suostu välimiesoikeuskäsittelyyn. Niinpä kiista päätyi käräjille, jossa kaupunki vaati Porrokilta 3,5 miljoonaa.

7.1.2013: Telakkakadun koulut avautuvat kahden vuoden tauon jälkeen oppilaille.

1.10.2013: Oikeudenkäynti alkoi Jyväskylässä.

5.12.2013: Viimeinen 30 istuntopäivästä käräjillä.

20.12.2013: Oikeus määrää Porrokin maksamaan noin 1,19 miljoonan korvaukset kaupungille.

Tammikuu 2014: Porrokki valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta Vaasan hovioikeuteen?

ja sitä rataa…

Vastaa

  1. Stoppi koko touhulle sanoo:

    Rakenteet olivat kosteita jo purkamisvaiheessa ? Vai sääsuojaus petti ja rakenteet kastuivat ? Kummalla näistä selkeät todisteet on tottakai vahvoilla ja näin kuuluu olla. Sen jälkeen mukinat pois !

    1. Oireilija sanoo:

      Stoppi koko touhulle!
      Useamman kerran piti tavata tuo kommentti, että sain tolkkua siitä, mitä viesti piti sisällään. Ymmärrykseni mukaan viestissä ei oltu kummankaan puolella.
      Koska ensimmäinen uutisointi kommentteineen ovat poistetut, totean toistamiseen, että siinäpä käräjöitiin eikä taatusti kumpikaan osapuoli voittanut. Päin vastoin, kummatkin hävisivät. Kiista on taatusti vienyt molempien osapuolien voimavaroja eikä olla voitu toimia normaalisti.
      Käräjäoikeuden päätös on sen tasoinen, että sen kanssa voidaan tulla toimeen. Veronmaksajien maksettavaksi ei tullut näin ollen niin montaa miljoonaa kuin huonoimmissa visioissa pelättiin. Maksetaan me veronmaksajat kiltisti vaan nuokin miljoonatappiot.
      Toivotaan myös stoppia tuolle käräjöinnille ja onnellsempaa uutta vuotta.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy