Onko Äänekosken nuorisopalveluiden henkilöstöpolitiikan kohdentaminen niin sanottuun lapiohommaan linjassa kansainväliseen työhön? Syökö nuorisopalveluiden harjoittama laaja kansainvälinen toiminta resursseja kunnalliselta nuorisotyöltä jos henkilöstö pitää muun muassa kansainvälisistä projekteista kertyneitä ylityövapaita nuorisotilojen aukioloaikojen kustannuksella?
Nuorisopalveluiden kansainvälinen toiminta on ollut laajaa tänä kesänä. On käyty Espanjassa ja juuri päättyi Youth In Action- leiri Kangaslammella. Leirille osallistui nuoria useista maista. Osalliseksi pääsi ainoastaan viisi äänekoskelaista nuorta, mutta henkilöstöä runsaasti, sillä leirillä oli viisi nuorisopalvelun työntekijää ja kaksi kesätyöntekijää.
Henkilöstöpolitiikan linjaukset?
Onko näin kohdentuva henkilöstöpolitiikka linjassa kunnallisen perusnuorisotyön kanssa? Kaupungin budjetti paukkuu yli syrjäytyneiden nuorten yhteiskunnalle aiheuttamista kustannuksista. Ja samaan aikaan toisaalla kaupungin nuorisotoimen henkilöstö käyttää resurssiaan marginaaliin, toki kuitenkin tärkeään kansainväliseen toimintaan.
Tämä on ongelmallinen kohta jos leiri tuottaa henkilöstölle ylityövapaita. Täksi vuodeksi olemme jo muuttaneet ohjaajien työaikoja, mikä vaikuttaa myös syntyviin vapaisiin positiivisesti. Tulevaisuudessa, jos kaupunki näitä leirejä järjestää, niin silloin valvojiksi värvätään mahdollisesti koulunkäynninohjaajia. Jos tehty työpanos tuottaa kohtuuttoman paljon ylityötunteja, joka on pois esimerkiksi avoimien ovien toiminnasta, niin asiaan on kiinnitettävä eittämättä huomiota, Ville Härtsiä sanoo ja toivoo asian tiimoille avointa keskustelua.
Leirille pääsee osalliseksi vain pieni murunen Äänekosken nuorista, se laittaa myös Härtsiän mietteliääksi .
– Olisi vissiin syytä rekrytoida leiriä laajemmin.
Kansainvälinen toiminta on erittäin tärkeää, nuoret elävät globaalissa maailmassa ja kontaktit ulkomaailmaan ovat kullanarvoisia. Tätä ei tässä jutussa kiistetä rivilläkään.
– Oikein tehty kv-toiminta voi poikia arvokkaita kontakteja. Mutta jos leirillä on viisi äänekoskelaista nuorta ja viisi työntekijää niin panos/hyötysuhde on leirin ulkopuolelle jäävän näkökulmasta laiha. Saamme luotua näiden leirien avulla kontakteja ja konkreettisena esimerkkinä meille tulee kolme ulkomaalaista nuorta vaihtoon tekemään töitä nuorten parissa, Härtsiä muistuttaa.
Nuorisopalveluiden tavoitteet hukassa?
Joulukuun valtuusto palautti nuorisopalveluiden laatimat tavoitteet uudelleen valmisteluun. Valtuusto katsoi, että nuorisotyön osuuden tavoitteet olivat sinällään hyvät ja aiheelliset, mutta niitä varten ajatellut toimenpiteet eivät olleet linjassa siihen, mitä kaupungissamme kaivataan. Toimenpiteissä ei oltu huomioitu tarpeeksi sitäkään, että nuorisotoimi sijoittuu uudessa organisaatiossa kasvun ja oppimisen toimialalle. Rakennemuutokset pitäisi siis ottaa huomioon. Jostain syystä kuluvan vuoden tavoitteet eivät ole vielä hallituksen pöydälle päätyneet. Miksi?
Auki jääneet kysymykset
Yritimme tavoittaa nuorisosihteeri Mika Inkeroista vastaamaan kysymyksiin. Useista yhteydenotoista ja viesteistä huolimatta emme saaneet yhteyttä. Kysymyksemme on: Onko kaupungin harjoittama kansainvälinen työ linjassa pääpainopisteiden kanssa? Mikä on kansainvälisen toiminnan vaikuttavuus suhteessa tavoitteisiin? Miten kv-toiminta tällaisenaan palvelee äänekoskelaisten nuorten tarpeita? Miten Youth in Action – projektin tuomaa kokemusta hyödynnetään jatkossa? Tuodaanko kansainvälisyyttä tätä kautta myös koulumaailmaan? Millaiset ovat kansainvälisyyskasvatuksen laajemmat näkymät Äänekoskella? Mitä jatkossa tapahtuu ylipäänsä tulosten ja tavoitteellisuuden näkökulmasta?
Näihin kysymyksiin odotamme vastausta. Nimim. Palstatilaa tarjolla ja puhelinlinja auki.
Tämä juttu on julkaistu keskiviikkona 7.8. ilmestyneessä Äksässä. Koska asian tiimoilta käydään laajasti keskustelua, julkaisemme sen myös kokonaisuudessaan Äksän verkkolehdessä.