ÄKS

YUP äänitti debyyttialbuminsa Äänekoskella – Martikainen palasi rikospaikalle

17.05.2014 01:43 (muokattu 17.05.2014 01:56)
Äänekoski on tuttu Martikaiselle tuttu paikka.

Äänekoski ja Pub Markus ovat tuttuja paikkoja ÄKSrockin perjantai-illan päättävälle Jarkko Martikaiselle. Tosin tällä kertaa taustalla ei ole YUP-bändiä vaan Martikainen soolokeikallaan.

– Me ollaan bändin kanssa pari kertaa kokeiltu Äänekoskella, kuinka uusi albumi toimii keikalla. Ne ovat mieleenpainuvimpia muistoja täältä, Martikainen pohti ennen lavalle nousuaan.

Äänekosken ja YUP-yhtye kohtasivat ensimmäisen kerran, kun YUP saapui Äänekoskelle äänittämään omakustanteista debyyttialbumiaan Tuomo Valtosen johdolla.

Valtteri (Tynkkynen) on Laukaasta ja hän ehdotti, että Tikanderin Enu voisi hoitaa hommaa.

The Hippos from Hell -albumi on muusta yhtyeen tuotannosta poiketen englannin kielellä laulettua yksinkertaista hardcore punkkia ja poliittista sanomaa.

Martikaisen perjantaisella keikalla kuultiin miehen musiikillisen uran läpileikkaus vuodesta 1996 aina alkuvuonna julkaistuun Koirien Taivas -albumiin asti.

jarkko martikainen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy