Lauantaina 24. tammikuuta, tapahtui äänekoskelaisessa yksityisasunnossa 15-vuotiaan pojan pahoinpitely. Uhrille tutut tekijät otettiin kiinni vasta tiistaina, koska pelokas pahoinpidelty keksi ensin toisen tarinan tapahtuneelle.
Pahoinpitelijät, niin ikään äänekoskelaiset, 17- ja 18-vuotiaat miehet hakkasivat ja potkivat 15- vuotiaan ruhjevammoille. Iskut osuivat eri puolelle kehoa, myös päähän.
– Uhri pääsi poistumaan talosta pois ja soitti itse ambulanssin paikalle. Myös poliisit tulivat paikalle. Uhri kertoi pahoinpitelijöiden olleen hänelle täysin vieraita mieshenkilöitä. Tässä vaiheessa poliisit jo arvelivat asian laidan olevan toisenlainen. Tuli tunne, ettei kaikki ollut aivan ok, tutkinnanjohtaja Reima Rossi kertoo.
Saatuaan lähipiiristään tukea uhri kertoi lopulta, mitä oikeasti tapahtui.
– Tiistaina kuulustelussa saimme tietää näiden kahden henkilöllisyyden. Molemmat ovat tunnustaneet tekonsa, Rossi jatkaa.