Äänekoski saapui juhlimaan 120-vuotiasta VPK:ta


Äänekosken VPK:n 120-vuotisjuhlia vietettiin lauantaina 13. elokuuta.

 

Vapaapalokunnan väki joutui tekemään äkkiratkaisuja kelin käydessä sateiseksi.

Alunperin oli tarkoitus juhlia pihalla, mutta perjantaina päätettiin, että juhlitaan sisällä. Ja hyvinhän tämä onnistui, VPK:n puheenjohtaja Timo Pulli sanoo.

Juhlassa oli huikea määrä tekemistä ja koettavaa. Pukkitappelupisteellä oli lystiä niin kisaajilla kuin katsojillakin. Iltapäivän aikaan pääsi kokeilemaan  taitojaan muun muassa pallon heitossa, vastuksen kanssa juoksemisessa ja ”savusukeltamisessa” oikeassa palomieskypärässä.

Esillä oli myös lukuisia kuvakirjoja ja vuosikertomuksia VPK:n ansiokkaasta historiasta.

VPK:n kanssa samassa talossa asustavan Ala-Keiteleen Musiikkiopiston bändi  Noreen &  The Background soitti klassikkorokkia pihalavalla paloautojen vierellä. Ja iltapäivän aikana nähtiin myös, kuinka palomies suorittaa hätälaskeutumisen, kun Mika Grön laskeutui rakennuksen ulkoseinää myöten yleisön sekaan.

Yleisöä ei sateinen sää haitannut. Paikalla oli paljon väkeä pitkin iltapäivää.

Paljon tätä tapahtumaa verrataan entisaikojen palokuntajuhliin, mutta ihan samoihin mittoihin ei päästä. Silloin oli järjestämässä parhaimmillaan 100 vapaaehtoista. Nyt meitä on juuri ja juuri kymmenen, Pulli sanoo.

Tämä on aivan mahtavaa. Hienosti järjestetty tapahtuma, kun on lapsille niin paljon kaikkea!  kiitollinen kävijä hehkuttaa.

IMG_2267

Timo Pulli kiinnittää tulevan palomiehen selkään happipulloa, jota tarvitaan savusukellusradalla.

Timo Pulli kiinnittää tulevan palomiehen selkään happipulloa, jota tarvitaan savusukellusradalla.

IMG_2231

Noreen and the Background oli vastuussa iltapäivän musiikillisesta annista.

Noreen and the Background oli vastuussa iltapäivän musiikillisesta annista.

_MG_2214 _MG_2211

Vastaa