ÄKS

Huumerikolliset uhkasivat ampua äänekoskelaisteinejä polveen Jyväskylässä

20.11.2013 21:41
Jyväskylän kävelykadulla on usein leppoisaa. Mutta aina ei. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.

Jyväskylä voi olla vaarallinen paikka. Tämän saivat kokea kaksi äänekoskelaista teinipoikaa käydessään maakunnan pääkaupungissa.

16- ja 19-vuotiaat äänekoskelaispojat joutuivat Jyväskylän kävelykadulla kahden huumerikollisen ryöstämäksi. Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi amfetamiinin käytöstä samana päivänä kiinni jääneet ryöstäjät keskiviikkona ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

17-vuotias tamperelaismies sai teoistaan kuusi kuukautta vankeutta. 21-vuotiaan jyväskyläläismiehen tuomio on kymmenen kuukautta. Jyväskyläläismies todettiin lisäksi syylliseksi myöhemmin tapahtuneeseen helsinkiläismiehen pahoinpitelyyn.

Rikos tapahtui helmikuisena sunnuntaina viime vuonna. Ryöstäjät tulivat äänekoskelaispoikien juttusille ja vaativat heiltä rahaa. Vaatimusta he tehostivat uhkaamalla. 21-vuotias otti esiin erehdyttävästi pistoolia muistuttaneen esineen, ja 17-vuotias esitteli taskussa ollutta nyrkkirautaa.

Äänekoskelaispojat ymmärsivät yskän. 19-vuotiaalla oli mukanaan 30 euroa ja 600 euron arvoinen iPhone-puhelin, jotka lähtivät ryöstäjien matkaan.

Esitutkinnassa 21-vuotias väitti, että ase oli starttipistooli.

Oikeus määräsi ryöstäjät maksamaan äänekoskelaispojille korvauksia kärsimyksistä. Omaisuuttaan menettäneelle 19-vuotiaalle ryöstäjien on määrä maksaa 1500 euroa. 16-vuotias on saamassa tuhat euroa.

Lisäksi ryöstäjät joutuvat maksamaan 19-vuotiaalle vakuutuksen omavastuuosuudesta 150 euroa ja matkakuluista 117 euroa. 16-vuotiaan matkakuluja kaksikko joutuu maksamaan vajaat 30 euroa.

Vakuutusyhtiölle ryöstäjät määrättiin maksamaan 499 euroa korvatusta puhelimesta ja 150 euroa oikeudenkäyntikuluista.

Korvaukset ovat yhteensä lähes 3450 euroa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy