ÄKS

Kahdeksan vuotta linnaa poliisin murhan yrityksestä

25.09.2013 08:18
Rikoksentekovälineenä ollut Toyota MR2-avoauto näyttää jotakuinkin tältä. Kuvan auto ei liity tapaukseen. (Kuva: Daniel J. Leivick)

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut äänekoskelaisen Jaakko Tapio Kinnusen kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen murhan yrityksestä ja 15 pienemmästä rikoksesta. 31-vuotias Kinnunen sai tuomionsa eilen.

Kinnusen rikoskumppani, 25-vuotias äänekoskelaisnainen selvisi 22 kuukauden ehdollisella vankeustuomiolla. Naisen vakavin rikos oli törkeän pahoinpitelyn yritys.

Kinnunen yritti murhata virkatehtävissä olleen moottoripyöräpoliisin juhannuksen jälkeisenä sunnuntai-iltana Suolahden Kaura-ahossa. Kinnunen yritti ajaa urheilumallisella Toyota MR2-avoautolla kahdesti poliisikonstaapelin päälle.

Hieman ennen juhannusta Kinnunen jätti palaamatta Laukaan avovankilaan, jossa hän oli suorittamassa vankeusrangaistusta. Keskiviikkona mies varasti äänekoskelaisyrityksen omistaman auton.

POLIISI PÄÄSI kaksikon jäljille sunnuntai-iltana, kun poliisi sai ilmoituksen anastetusta autosta. Poliisi näytti Vehniän kohdalla nelostietä etelään ajaneelle kuskille pysähtymismerkkiä, mutta mies ei pysähtynyt vaan aloitti pakenemisen.

Paon alkuvaiheessa kyydissä ollut nainen heitti täysiä lasisia olutpulloja kohti moottoripyörällä takaa-ajoon lähtenyttä konstaapelia. Syyttäjä katsoi, että osuessaan pullo olisi voinut kaataa pyörän. Hengenvaarallinen pullojen heittely poiki naiselle syytteen törkeän pahoinpitelyn yrityksestä.

Hirvaskankaalla Kinnunen kääntyi kohti Suolahtea. 69-tien kiertoliittymässä viidenkympin alueella, vauhti nousi jopa sataan kilometriin tunnissa.

Urheilumallisen Toyotan matka jatkui kohti Suolahtea parhaimmillaan 180 kilometrin tuntivauhtia. Matkantekoon liittyi myös vaarallinen ohitus.

KOIVISTONKYLÄN KOHDALLA karkuri ajoi toisen konstaapelin tielle asettamaan piikkimattoon. Samalla nainen yritti heittää myös maton luona ollutta poliisimiestä pullolla. Matto puhkaisi yhden renkaan, joka alkoi vajeta.

Kinnunen kääntyi Kaura-ahon kohdalla kohti Suolahtea. Pian risteyksen jälkeen hän pysäytti auton ja nosti kätensä ylös. Auton taakse, tarkalleen 21 metrin päähän pysähtynyt moottoripyöräpoliisi piti tätä merkkinä antautumisesta.

Yhtäkkiä Kinnunen laski kätensä, iski peruutusvaihteen päälle yrittäen osua konstaapeliin.

Pelastuminen oli täpärä ja se johtui syytteen mukaan siitä, että konstaapelilla ”on ollut moottoripyörän vaihde kytkettynä, molemmat kädet ohjaustangolla ja hänellä on erittäin hyvät moottoripyörän käsittelytaidot”. Auto sivuutti pyörän suurella nopeudella vain muutaman sentin päästä.

TILANNE EI OLLUT suinkaan ohi, sillä Kinnunen yritti ajaa nyt etuperin konstaapelin päälle. Konstaapeli onnistui kiihdyttämään alta pois. Lähimmillään avo-Toyota kävi vain muutaman metrin päässä moottoripyörästä.

Renkaan vajeneminen ei juuri haitannut Kinnusen ajamista. Konstaapeli sai sen sijaan pitää kiirettä: poliisin navigointijärjestelmän mukaan moottoripyörän nopeus kiihtyi 22 kilometrin tuntivauhdista 155:een 34 sekunnissa. Nopeusrajoitus alueella on noin 60 km/t.

Kilometrin takaa-ajon jälkeen Kinnunen luovutti ja kääntyi sivukadulle. Pariskunta juoksi pakoon metsään, josta poliisi löysi heidät noin kymmenen minuutin päästä.

OIKEUS KATSOI, että Kinnunen toimi määrätietoisesti ja harkiten. Teko oli törkeä, sillä päälleajoyrityksiä oli kaksi ja uhrina oli virkatehtävää suorittanut konstaapeli.

Vaarallisempi yrityksistä oli jälkimmäinen. Jos Kinnunen olisi onnistunut törmäämään poliisiin hurjassa nopeudessa, mutkaisella tiellä, jonka sivussa oli puustoa ja rakennelmia, konstaapeli olisi kuollut hyvin suurella todennäköisyydellä.

Kinnunen on tuomittu viime vuosina kolmesti aiemmin vankeusrangaistuksiin muun muassa lukuisista väkivaltarikoksista. Niinpä rangaistusta kovennettiin murhan yrityksen mediaanirangaistuksesta, joka on seitsemän vuotta. Syyttäjä vaati Kinnuselle kymmenen vuoden tuomiota.

Naisella ei ollut oikeuden silmissä aiempaa rikostaustaa. Nyt oikeudessa käsiteltiin kuitenkin samalla useita muita rikoksia. Nainen tuomittiin muun muassa vuonna 2010 tapahtuneesta pahoinpitelystä, jossa uhrina oli hänen kaksivuotias tyttärensä. Nainen oli tukistanut tytärtään ja antanut tälle luunappeja.

Pariskunnan rötöslista oli kaikkineen pitkä. Siihen sisältyy muun muassa syömisiä huoltoaseman seisovasta pöydästä maksamatta, alkoholijuomien näpistelyä kaupasta, vuodevaatteiden, hiustenkuivaajan ynnä muun näpistämistä majoitusliikkeestä, bensan tankkaamista maksamatta ja rekisterikilpien näpistämisiä.

Tämän vuoden puolella pari oli yöpynyt kolmessa eri majoitusliikkeessä Äänekoskella, Hartolassa ja Jämsässä ilman aikomustakaan maksaa palvelusta.

Maaliskuussa nainen ajoi Kovalantien risteyksessä penkkaan. Tuolloin verikoe kertoi, että veressä oli alkoholia 0,75 promillea ja lisäksi keskushermostoa lamaavaa lääkeainetta.

NAINEN joutuu ehdollisen tuomionsa lisäksi 80 tunniksi yhdyskuntapalvelukseen, sillä pelkkä ehdollinen ei ollut riittävä rangaistus.

Mies joutuu maksamaan oikedenkäyntikuluja ja erilaisia korvauksia yli 15 500 euron verran. Naisen lasku on noin 5650 euroa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

  1. "hyvässä hengessä" sanoo:

    Mukavan tuntunen kaveri, niin ja tyttöystävä kanssa. No huh huh.

  2. Kansalainen6 sanoo:

    Kyllä
    Kaveri tosiaan ja rahamies lienee.
    Kaveri ei muuten aja punaisella jaguaarilla.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy