ÄKS

Kuusivuotias lapsi ilman kypärää katumönkijässä Honkolankadulla – kuskilla ei ajokorttia

09.05.2014 23:00
Kuvan mönkijä ei liity tapaukseen. Kuva: Shaunmza.

Kuusivuotias lapsi pääsi tai joutui marraskuisena lauantaina Äänekoskella seikkailuun, jossa lakia rikottiin urakalla – ja jonka lopussa kuvaan astui poliisi.

Noin 45-vuotias mies oli ottanut lapsen kyytiinsä lauantai-iltapäivänä lähtiessään ajelemaan L7e-luokan nelipyörällä eli niin sanotulla katumönkijällä. Ajelussa kaikki palikat eivät valitettavasti olleet paikallaan.

Ensinnäkin kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta. Katumönkijän kuljettamiseen vaaditaan B-luokan ajo-oikeus, mutta voimassaolevaa korttia miehellä ei ollut. Vuoden sisällä mies oli jäänyt kiinni kortitta-ajosta jo neljästi.

Toisekseen mönkijä oli käyttökiellossa. Rekisteristä mönkijä oli poistettu syyskuussa.

Kolmanneksi lapsella ei ollut päässään lain vaatimaa suojakypärää. Mies salli pojan kulkea kyydissä pelkkä pyöräilykypärä päässään.

Mies ei kiistänyt tekojaan. Poliisi määräsi Honkolankadulla kiinni ottamalleen miehelle triplarikkeestä reippaat 48 päiväsakkoa. Pienituloiselle miehelle maksettavaa kertyi 288 euroa.

Kihlakunnansyyttäjä vahvisti sakot joulukuussa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy