ÄKS

Lunttila epäilee hallituksen kykyä hoitaa viljelijöiden asioita

26.11.2013 15:06
Tommi Lunttila (Kuva: Jaana Kankaanpää)

MTK:n äänekoskelaispomo Tommi Lunttila epäilee vahvasti oman puolueensa, Kokoomuksen, johtaman hallituksen toimia. Lunttila arvioi viljelijoiden tilannetta MTK:n valtuuskunnan kokouksessa Espoossa tiistaina.

– Maaseutu on saanut nykyhallitukselta liian usein kylmää kyytiä. Hallitus on toistuvasti leikannut juuri maaseudulta ja vihreiltä elinkeinoilta. Kansallisten tukien leikkaukset, sosiaaliturvan heikennykset ja veron korotusten yhteisvaikutukset tällä hallituskaudella ovat jo yli 300 miljoonaa euroa, valtuuskunnan puheenjohtaja Lunttila linjasi avauspuheenvuorossaan.

– Tuskin on toista väestöryhmää, jota hallitus on näin kovalla kädellä kurittanut. Kansallisia tukia maksetaan ensi vuonna tämän vuoden mallilla, mutta kehyspäätökset tuleville vuosille romahduttavat mahdollisuudet tuottaa kotimaista ruokaa. Viimeksi hallitus antoi viljelijöille pakit, kun se ei hyväksynyt varsin vaatimatonta 7,5 miljoonan euron lisäystä energiaveron palautukseen.

Viljelijöiden ahdinko kertautuu teollisuudessa työpaikkojen menetyksinä, kun polvilleen laitettu maatalouselinkeino ei tuota raaka-ainetta teollisuudelle eikä se silloin myöskään investoi koneisiin ja laitteisiin.

– Koko elintarvikeketjun reilut 300 000 työpaikkaa ovat vaarassa.  Tätäkö hallitus haluaa, kysyy Lunttila.

MTK:n vaatimus hallitukselle ja ministeri Jari Koskiselle (kok.) on selvä: kansallisten tukien leikkaukset on peruttava ja investointitukiin on saatava riittävä rahoitus.

– Niin kauan kuin meillä on tilanpidon aloittavia nuoria ja investoivia yrittäjiä, meillä on uskoa suomalaiseen ruoantuotantoon. Kuluttajat haluavat kotimaista ruokaa. Nuorten tulevaisuuden uskoa alaan luodaan kotimaisen ruoan ja uusiutuvan energian kasvavalla kysynnällä, mutta ennen kaikkea luottamuksella hallituksen kykyyn hoitaa viljelijöiden asioita, muistuttaa Lunttila.

Kaksipäiväisen valtuuskunnan kokouksen asialistalla on Lunttilan puheenvuoron lisäksi muun muassa  henkilövalinnat MTK:n johtokuntaan 3-vuotiskaudeksi.

 

Vastaa

  1. saarnaruokaaja sanoo:

    Hyvä Tommi, kiristä vaan Jyrkin kravattia edelleen niin ehkä poika ymmärtää sitten kun laskee teflonpintansa maahan asti ja astuu kumisaappaillaan lehmän lantaan ja opettelee ajamaan traktorilla ja puimurilla. Koska kaikilla kokoomuksen kavereilla ei oo työhaalareita, niin pitäisikö olla? Niitä tarvitaan työn teossa. Se on sitten sama mikä puolue on kyseessä. Jokainen tervejärkinen suomalainen on kehittyvän maaseudun kannalla.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy