Uusi Aalto vol. 1 – niminen bändi-ilta toi Painikselle nuoria lupauksia keskiviikkona.
Koskelan ja Ala-Keiteleen musiikkiopiston bändien yhteinen konsertti näytti pilkahduksen Äänekoskelaisen musiikin tulevasta sukupolvesta. Bändi-illan taustalla on tahto järjestää nuorille soittajille keikkailumahdollisuus. Eikä mikään motivoi muusikko-oppilasta treenaamaan paremmin kuin edessä häämöttävä keikka.
Illan aikana kuultiin musisointia neljältä eri bändiltä: Noren and the Background, BlackNightMoon, The Geaggles ja Kemula All Stars. Musiikkityylit vaihtelivat iloisesta popista aina rokkiin ja musikaalihitteihin asti. Aikamoista taituruutta lavalle oli kasattu, ja yleisö innostui vislaamaan useampaankin kertaan. Vaikka soitto saattoi välilä hieman hapuilla, oli meininki silti jatkuvasti katossa. BlackNightMoonin versio kappaleesta Puuttuva palanen sai raikuvat suosionosoitukset, jonka jälkeen juontaja ja konsertin pääkoordinaattori Teppo Seppänen summasi illan ajatukset:
– Stadionilla tavataan!
Illan päätti uskomaton Phantom of the Opera, jonka aikana karvat nousivat pystyyn varmasti jokaisella. Kemula Allstars vinkkasi myös ensi viikolla samassa tilassa kuultavasta oppilaskonsertista. Paikalle kannattaa lähteä ehdottomasti, mikäli on pienikään mahdollisuus, että edes tuon finaalikappaleen siellä kuulee.
Yleisö jää myös innolla odottamaan seuraavaa bändi-iltaa. Näiden nuorten soittoa kuuntelee mielellään.
– Paljosta olisi jäänyt paitsi, jos olisi jäänyt kotiin, eräs katsoja tuumailee konsertin jälkeen.
Nämä kuultiin:
Noreen & the Background
I will stay
Maailman toisella puolen
Teuvo, maanteiden kuningas
Kaksi vanhaa puuta
Taivas lyö tulta
Bourbon Street
BlackNightMoon
Vie mut kotiin
Hetken tie on kevyt
Siskoni
Missä muruseni on
Puuttuva palanen
The Geaggles
Hollywood Hills
Todella kaunis
Kuussa tuulee
Rakkautta ja piikkilankaa
Kemula Allstars
Fighter
Sä et kulu pois
Hello
Ota mut
You’ll be in my heart
Phantom of the Opera