ÄKS

Äänekoskelaisten hyvinvointi on nyt Päivi Kivelän työn ykkösjuttu

24.04.2024 15:43
Jyväskyläläisellä Päivi Kivelällä on pitkä työkokemus tiedolla hyvinvoinnin edistämisen ytimestä.

Äänekosken kaupungin hyvinvointikoordinaattorina on aloittanut Päivi Kivelä, edeltäjänsä Taina Laitisen siirtyessä uuteen työhönsä opettamaan ja tutkimaan Jyväskylän yliopistoon.

 

Jyväskyläläisellä Päivi Kivelällä on pitkä työkokemus tiedolla hyvinvoinnin edistämisen ytimestä. Hän on toiminut kehittämis- ja tutkimushankkeissa tiedolla johtamisen, aluekehittämisen ja hyvinvoinnin edistämisen parissa. Kivelä on koulutukseltaan sosiologi ja yhteiskuntatieteiden tohtori ja hän on väitellyt vuonna 2012 Resurssit, paikallisuus ja elämänkulku -tutkimushankkeesta ja häntä kiinnostaa yhteiskunnallisten kokonaisuuksien ja rakenteiden vaikutukset tavallisten ihmisten arkeen.

– Minua kiinnostaa ihmisten kohtaaminen ja hyvän arjen tekeminen, ja tässä hyvinvointikoordinaattorin työssä yhdistyvät ne molemmat, ja lisäksi tiedolla johtaminen ja verkostojen yhdistyminen, Kivelä sanoo.

Hyvinvointikoordinaattorin tehtävänä on vahvistaa sote-muutoksen jälkeen kaupungille jääneitä hyvinvointipalveluita eli opetuksen ja kasvatuksen palveluita, kulttuuria, liikuntaa ja muita vapaa-ajan palveluita, alueen eri toimijoiden yhteistyötä sekä Äänekosken asukkaiden osallisuutta.

Kivelä on alun perin kotoisin Kyyjärveltä, jossa on edelleen pieni kotitila, ja sitä kautta hän on seurannut myös Äänekosken kaupungin tekemisiä.

– Äänekosken kaupunkistrategia Äänekoski-ilmiö on tehnyt minuun vaikutuksen, koska täällä on aito halua kuulla ja osallistaa asukkaita ja ottaa heidät mukaan strategian toteuttamiseen. Osallisuus lisää asukkaiden oikeudenmukaisuuden kokemusta. Vaikeatkin päätökset on helpompi hyväksyä, kun prosessi on ollut avoin, taustat on perusteltu ja ihmisiä on aidosti kuultu ja osallistettu, Kivelä miettii.

– Äänekoski on ollut myös hyvin uudistumiskykyinen. Kaupunkiviestinnän kautta on välittynyt avoin ja mukaan kutsuva ilmapiiri ja se on herättänyt kiinnostuksen tutustumaan Äänekoskeen enemmän, Kivelä kertoo.

Ensimmäisten viikkojen jälkeen Kivelän vaikutelma uudesta työyhteisöstä on työntäyteinen, puuhakas ja omistautuva. Vapaa-ajalla Kivelä nauttii luonnosta ja erilaisista kulttuuririennoista, elävästä musiikista ja vetäytyy mielellään maalaiselämään Kyyjärven kotitilalle. Perheeseen kuuluu lapsi ja koira, Minttu ja Ville.

Päivi Kivelän voi tavata kaupungin osallistavissa tapahtumissa ja foorumeissa, kuten Ilmiökahveilla. Seuraavat Ilmiökahvit on kaupungintalolla pe 14.6.2024 klo 13-14.30, tervetuloa!

Vastaa

  1. Mika sanoo:

    Äänekosken hyvinvoinnista vastaa Jyväskyläläiset. Kuulostaa hyvältä. Eiku.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy