ÄKS

Äänekosken seurakunta vastaa Nuoremman seurakunnan -listan väitteisiin: ”Laajaniemessä ei ole viitteitä tai tietoa sisäilmaongelmasta”

25.10.2022 16:16
Laajaniemen leirikeskus sijaitsee nimensä mukaisesti Laajaniemessä, lähellä Liimattalaa.

Äänekosken seurakunta oikaisee Nuoremman seurakunnan listan väitteitä, jotka koskevat Laajaniemen leirikeskuksen oletettuja sisäilmaongelmia.

 

– Kirjoitus on aiheuttanut hämmennystä ja saadun palautteen vuoksi asiaa on sen vuoksi tarpeen kommentoida, kommentoi Heikki Hintikka Äänekosken seurakunnassa ja jatkaa:

– Nuoremmean seurakunnan seurakuntavaalilistan jutussa nuoret kertovat, että Laajaniemen leirikeskuksessa olisi iso sisäilmaongelma. Tähän voidaan todeta, että leirikeskuksessa ei ole tutkitusti todettua sisäilmaongelmaa. Sisäilmaan liittyvien asioiden selvittely on tavanomainen osa kiinteistöjen kunnosta huolehtimista ja leirikeskuksessakin muutamia vuosia sitten sisäilmaan liittyviä asiantuntijatutkimuksia on tehty ja silloiset puutteet on myös suunnitelmallisesti korjattu.

– Tällä hetkellä leirikeskuksessa ei ole viitteitä tai tietoa erityisestä sisäilmaongelmasta. Seurakunnan kiinteistöissä tehdään säännöllisesti mm. kuntoarvioita ja niiden perusteella tarvittavia lisätutkimuksia kuten sisäilma- ja kosteusteknisiä tutkimuksia aina kun siihen on perusteita.  Sisäilma-asiat ovat hyvin monitahoisia ja niiden selvittely edellyttää  asiantuntijaselvityksiä ja -tutkimuksia, joihin ryhdytään tarvittavassa laajuudessa tilanteen edellyttämällä tavalla jokaisen kiinteistön osalta, Heikki Hintikka tiedottaa.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy