ÄKS

Nuoremman seurakunnan lista: ”Seurakuntavaalit ovat ihmisoikeusvaalit”

12.10.2022 10:43
Jasmin Känsälä, Jemo Kettunen, Janita Rahkonen, Emmi Saastamoinen ja Akusti Väisänen ovat Nuoremman seurakunnan listalla marraskuun seurakuntavaaleissa.

Joskus tuntuu, että maailma muuttuu tipuaskelin ja että kirkkolaiva on se, joka kääntyy kaikista hitaammin. Nyt on ilmassa muutoksen merkkejä, kun seurakuntavaaleissa ehdolle asettui kokonainen nuorisolaisten lista. 

 

Nuoremman seurakunnan listalla on yhdeksän nimeä. Lista täyttyi varsin nopeasti, kun sitä alettiin Akusti Väisäsen innoittamana puuhaamaan. 

– Viime vaaleissa nuoria kirkkovaltuustoon valittiin peräti neljä, mutta nyt heitä on rivissä enää kaksi, Akusti harmittelee. 

Syy on luonnollinen: neljän vuoden aikana moni nuori lähtee opiskelujen perässä muualle. Ja hänen sijalleen nousee ei niin nuori edustaja. 

– Jos näin käy, on nuoria laittaa tilalle, Akusti naurahtaa. 

Mukana on seurakunnan toiminnassa vahvasti kiinni olevia ehdokkaita, yksi toimii isosena, toinen seurakunnan nuorisotyössä ja teologiaa opiskeleva Jemo Kettunen on toiminut kahtena kesänä seurakunnan kesäteologina. 

– Olen kuullut usean nuoren toiveena, että seurakunnassa asiat voisivat olla paljon paremmin. Kun itse pyörii mukana, niin voi olla samaa mieltä, Emmi Saastamoinen sanoo. 

Nuoret haluavat muuttaa kirkkoa tasa-arvoiseksi. Isot muutokset tapahtuvat kirkolliskokouksessa ja tulevalla vaalikaudella valitaan uudet edustajat kirkolliskokoukseen. 

– Nyt on mahdollisuus päästä vaikuttamaan ihan oikeasti. Itselleni olisi tärkeää, että kirkko noudattaisi Suomen lakia, Akusti sanoo. 

Tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut voimassa jo reilun viisi vuotta, mutta silti kirkossa harataan vastaan samaa sukupuolta olevien vihkimiseen. 

– Kirkko painiskelee jäsenkadon kourissa. Se ei minua yllätä, sillä moni haluaa erota kirkosta juuri tämän asian vuoksi. Liian moni kokee, ettei kirkko ota vastaan sellaisena kuin olet, vaikka niin julistaakin, Emmi sanoo. 

Ovet auki – se on kirkon strategia. 

– Ei riitä, että ovat ovat fyysisesti auki. Myös kirkon henkinen olotila pitäisi olla sellainen, että kokisi olla tervetullut kirkkoon, Jemo toivoo.

– Tämä teema on itselleni hyvin tärkeä, ja aihe puhuttaa nuoria. Asia pitäisi saada myös kirkkoon lailliseksi kirkon sisällä, Janita Rahkonen painottaa. 

Neljä vuotta isostoiminnassa mukana ollut Jasmin Känsälä haluaa olla tuomassa esille nuorten näkökulmaa. 

– Tuntuu, että usein asioita mietitään vain yleisellä tasolla, eikä osata pohtia miltä päätökset näyttävät nuorten näkökulmasta, Jasmin harmittelee. 

Keskusteluun nousee iso ongelma: Laajaniemen leirikeskuksen sisäilmaongelma. 

– Moni nuori kokee, ettei tätä sisäilmaongelmaa oteta vakavasti. Itse on pysty mennä sinne ollenkaan. Ketään ei saisi altistaa sisäilmaongelmille. Kirkossa puhutaan esteettömyydestä, mutta ei ajatella, että sisäilmaongelmainen rakennus on monelle iso este ja terveysriski. Olisi kiva osallistua ja osallistaa leireille, mutta sitä ei voi tehdä oman seurakunnan leirikeskuksessa, Emmi harmittelee. 

Nuorten toiveille ja huomiolle olisi annettava enemmän painoarvoa, se on Nuoremman seurakunnan listan tärkeä sanoma. 

– Yhdenvertaisuuden edistäminen on isoin teema, jolla olemme myös liikkeellä. Meillä on kirkon sisällä toimivia lähetysjärjestöjä, joille kerätään jumalanpalveluksessa kolehteja. Osa näistä järjestöistä ei hyväksy naispappeutta ja tasa-arvoista avioliittoa, ja tämä on mielestäni iso ongelmakohta. Herää kysymys, onko tällaisia järjestöjä aiheellista tukea, Akusti pohtii. 

Jemo Kettusen keihäänkärkenä ovat ihmisoikeusasiat. Hän halusi lähteä antamaan vetoapua Nuoremman seurakunnan vaalityöhön. 

– Tämän porukan täytyy saada tehdä seurakunnasta itsensä näköinen ja kokea seurakunta on heidän paikkansa. Kirkollisen sanoman ytimessä on Kristuksen rakkauden universaali, hyväksyvä sanoma. Maallisesti katsottuna se tarkoittaa sitä, että seurakunnalla yhteiskunnallisena toimijana on työnä huolehtia myös heikoimmista ja pienemmistä. Käytännön tason esimerkkinä annan heinäkuussa Äänekoskella järjestetyn pride-tapahtuman: yritimme Akustin kanssa, että paikallinen seurakunta olisi tullut näkyvästi mukaan paikalliseen tapahtumaan, ikävä kyllä, ajatus ohitettiin, Jemo sanoo.

Valtakunnan päätemppeli Helsingin, tuomiokirkko oli näkyvästi asian puolella. 

– Suomen evankelisluterilainen kirkko oli avoimesti mukana Helsingin Pride-viikolla, ja tuomiokirkon lippusalkoon nostettiin sateenkaarilippu. Minua harmittaa vieläkin Äänekosken seurakunnan näkymätön linja pridetapahtuman yhteydessä, Jemo sanoo. 

Nuoret eivät hyväksy, että Äänekoskella aihe vaietaan. Syyksi ei riitä, että joku voi suuttua. 

– Siinä asetetaan vastakkain se, että joku voi pahoittaa mielensä ja se että puolustetaan ihmisiä, jotka ovat heikommassa asemassa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat nuoret ovat itsemurhariskissä merkittävästi korkeammalla ja on suuri julmuus, jos hengellinen yhteisö ei ota vastaan, vaan sorsii ihmisiä, jotka ovat kuolemanvaarassa. On tuomittavaa, että meidän seurakuntamme on päättänyt olla puolustamatta heitä, koska ”jonkun tunteet voi loukkaantua”. Minusta tämä ei ole neutraliteettia vaan suora kannanotto, että heille on tärkeämpää vanhoillisten kanta, Jemo sanoo. 

Seurakuntavaalien teemana on Uskottu, toivottu, rakastettu. 

– Kunpa tehtäisi kuten Kristus toimi: hän antoi huonomaineisen naisen pestä jalkansa vaikka opetuslapset harasivat vastaan, Jemo vinkkaa.  

– Kirkko ei voi olla kiistämässä kenenkään ihmisarvoa, Akusti lisää. 

– Me olemme ylläpitämässä tulevaisuuden kirkkoa, ja olisi tärkeää ottaa jo tässä vaiheessa huomioon nuorille tärkeät arvot, Emmi jatkaa. 

Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, joissa seurakuntalaisten joukosta valitaan henkilöt suunnittelemaan toimintaa seuraavalle nelivuotiskaudelle. Seurakuntavaaleissa jo 16-vuotiaalla on äänioikeus. 

– Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä äänestämiseen, kirkon jäsenyys riittää. Edellisissä vaaleissa oli äänestysprosentti Äänekoskella 14,4. Nyt on vara mistä parantaa, Akusti vinkkaa ja toivoo äänestysprosenttia korkeaksi.

Seurakuntavaalit

8.-12.11. ennakkoäänestys

20.11. varsinainen vaalipäivä

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy