ÄKS

Äänemäki Freestyle 2023 -kisat loistosäässä ja olosuhteessa

26.03.2023 20:15 (muokattu 27.03.2023 11:24)
Hypyn mallia näyttää Jimi Närhi. Kuva Henna Salonvaara.

Äänemäki Freestyle 2023 kisat käytiin aurinkoisissa merkeissä sunnuntaina. Freestyle kisat palasivat muutamien vuosien tuon jälkeen entistä ehompana Äänemäkeen. Paikalle saapui yhteensä 25 kilpailijaa ja runsaasti katsojia. Kannustus ja hyvä tunnelma siivittivät laskijat loistosuorituksiin.

 

Tällä kertaa Äänemäki Freestyle kisoissa kisattiin hypyissä ja pituusreilissä. Matalan kynnyksen kisoissa sarjoja oli yhteensä kolme, KIDS, ROOKIE ja PRO. Tuomaristossa istuivat Kristian Gröhn, Joona Järvikallio ja Tero Porri. Äänemäen kasvatti Gröhn osallistuu ensi viikolla Rukalla kisattaviin Freestylen SM-kisoihin ja hän olikin odotettu kasvo kilpailijoiden keskuudessa. 

Kuulutuksoesta tapahtumassa vastasi vuoden seuratoimihenkilö Jorma Kiviranta. Paikalla oli myös VPK esittelemässä kalustoa ja järjestämässä alkusammutuskoulutusta.

Jokaisen sarjan voittaja hypyissä palkittiin Äänemäen kausikortilla seuraavaksi kaudeksi. Palkintopallisijojen lisäksi jaettiin jokaisessa sarjassa myös tsempparipalkinnot. Erityisesti KIDS-sarjassa, jossa osallistujia oli lopulta huimat 14 jännitys tiivistyi loppumetreille saakka. Hypyt arvioitiin vaikeustason, puhtauden ja tyylin mukaan. Pituusreilissä tavoitteena oli liukua reilin päällä mahdollisimman pitkä matka. Reilin kokonaispituus oli huimat 14m. Onnittelut kaikille kilpailijoille hyvistä suorituksista!

– Äänekosken Urheilijat kiittävät talkoolaisia, työntekijöitä ja Äänekosken kaupunkia Äänemäen toiminnan ja kisojen mahdollistamisesta, toiminnanjohtaja Henna Salonvaara kiittelee.

(tulokset kuvan alla)

Tulokset/ hypyt:

KIDS (s. 2011-2015):

  1. Aleksi Mäki (vaativimmat temput, monipuolista laskemista)

  2. Niko Kaajalahti (siistiä ja puhdasta laskemista)

  3. Renne Sarja

  4. Ami Kautto

  5. Frans Paso

  6. Axel Oksanen

  7. Onni Siirtonen

  8. Joona Hyvärinen

      8.   Daniel Lunttila

    10.   Niilo Hyvärinen

    10.   Lenni Mikkonen

    12.   Lenni Muhonen

    13.   Aino Sorri

    14.   Sisu Parantainen

Tsemppari: Aino Sorri

ROOKIE (s. 2008-2010)

  1. Rasmus Jakonen

  2. Aatos Mustonen

  3. Juice Patama

  4. Miro Lunttila

  5. Niklas Oksanen

  6. Pyry Sortava

Tsemppari: Miro Lunttila

PRO (s. -2007)

  1. Ville Mäki

  2. Eino Pyrhönen

  3. Jimi Närhi

  4. Aaro Kankainen

  5. Emilia Sorri

Tsemppari: Emilia Sorri

Tulokset / pituusreili

FULL PULL (koko 14m reili laskettu, tyylipisteet ratkaisivat kokonaissijoituksen)
  1. Aaro Kankainen

  2. Niko Kaajalahti

  3. Jimi Närhi

KIDS (s. 2011-2015):

Niko Kaajalahti 14m

Renne Sarja 13m

Daniel Lunttila 10,5m

Aleksi Mäki 10m

Ami Kautto 8m

Frans Paso 8m

Axel Oksanen 8m

Onni Siirtonen 8m

Sisu Parantainen 8m

Lenni Mikkonen 7m

Joona Hyvärinen 4,5m

Niilo Hyvärinen 4m

ROOKIE (s. 2008-2010)

Juice Patama 12,5m

Pyry Sortava 12m

Miro Lunttila 11,5m

Rasmus Jakonen 11m

Aatos Mustonen 10m

Niklas Oksanen 9m

PRO (s. -2007)

Aaro Kankainen 14m

Jimi Närhi 14m

Ville Mäki 11,5m

Eino Pyrhönen 11m

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy