ÄKS

Äänikuningatar käytti eniten rahaa vaalikampanjaan

02.01.2013 21:11


Huikean suuri äänimäärä ei tule vaaleissa ihan ilmaiseksi. Äänekosken kunnallisvaalien ylivoimainen äänikuningatar Marke Tuominen (kuvassa) käytti vaalikampanjaansa 2204 euroa. Summa oli kaikista ehdokkaista suurin, mutta 572 ääntä keränneen Tuomisen (ps.) kohdalla satsaus ainakin kannatti.

Logiikka oli sama myös toiseksi eniten (328) ääniä saaneen demari Kari Kiiskisen kohdalla. Kiiskisen kampanjaan käyttämä summa (1989 euroa) oli ehdokkaista toiseksi suurin.

Tosin äänen hinnassa oli eroa: Tuomiselle ääni maksoi ? jos nyt tällainen laskukaava sallitaan ? 3,85 euroa. Kiiskinen teki äänikauppaa hintaan 6,06 euroa.

Tämän pidemmälle laskennassa ei voikaan järjestelmällisesti edetä, sillä kolmanneksi eniten (313) ääniä saalistaneen Jari Halttusen (ps.) kampanjaan käyttämä summa ei ole virallisesti tiedossa. Alle 800 euron se kuitenkin on Halttusen oman vaalirahailmoituksen mukaan jäänyt.

800 euroa on raja, jota suuremmat vaalibudjetit oli valtuutettujen ja varavaltuutettujen lain mukaan eriteltävä valtiontalouden tarkastusvirastolle vuodenvaihteeseen mennessä. Jos budjetti oli pienempi, riitti ilmoitukseksi rasti ruutuun eli vakuutus siitä, ettei raja ylittynyt.

Yli 800 euron budjetti oli ilmoitusten mukaan 14 ehdokkaalla. Heistä kolme ? demarit Meeri Hytönen, Virva Tikkanen ja Seppo Ruotsalainen ? eivät päässeet suoraan valtuustoon vaan jäivät varavaltuutetuiksi.

Ilmoitusten perusteella eniten omaa rahaa kampanjoihinsa laittoi Tuominen, jonka budjetista vain satanen tuli muualta eli puolueyhdistykseltä. Tommi Lunttilan (kok.) 1756 euron ja Leila Lindellin (kesk.) 1463 euron budjetit tulivat kokonaan ehdokkaiden omista taskuista. Kiiskisen kampanjarahoista omaa oli 1200 euroa.

Ilmoitusvelvolliset saivat omantunnon mukaan eritellä kampanjakulujaan, vaikka 800 euron raja ei ylittynytkään. Erikoisin budjetti oli vaalirahailmoitusten mukaan Tapio Heimosella. Vasemmistoliiton konkari kertoi erittelyssään satsanneensa vain vaalien jälkeiseen lehti-ilmoitukseen:

”Omaa henkilökohtaista mainontaa ei lainkaan. Vain 90e kiitos luottamuksesta -ilmoitus valinnan johdosta. Vain oman puolueyhdistyksen yhteisvaalimainoksessa ilman tukea. Omat kokonaiskustannukset 90 e.”

Valtaosa vaalibudjeteista meni lehdissä julkaistuihin mainoksiin ? pääasiassa ennen vaaleja.

Vaalirahailmoitukset ovat julkisia. Niihin voi tutustua osoitteessa www.vaalirahoitusvalvonta.fi

Yli 800 euroa vaalikampanjaan käyttäneet:
Marke Tuominen (ps.) 2204 ?
Kari Kiiskinen (sd.) 1989 ?
Tommi Lunttila (kok.) 1756 ?
Leila Lindell (kesk.) 1463 ?
Jani Korhonen (sd.) 1293 ?
Simo Salmelin (sd.) 1284 ?
Rolf Nyholm (sd.) 1254 ?
Martti Isoviita (kok.) 1235 ?
Meeri Hytönen (sd.) 983 ?
Erkki Pönkänen (kesk.) 950 ?
Eero Hakonen (sd.) 939 ?
Virva Tikkanen (sd.) 909 ?
Seppo Ruotsalainen (sd.) 870 ?
Keijo Kainu (sd.) 855 ?

Musta lista:
Äänekosken kaikki 43 valtuutettua tekivät vaalirahoitusilmoituksensa säädetyn ajan puitteissa. 42 varavaltuutetusta 37 teki samoin. Kaksi varavaltuutettua on täyttänyt velvollisuutensa myöhässä, mutta kolmen varavaltuutetun ilmoitukset puuttuvat yhä (lähde: www.vaalirahoitusvalvonta.fi):

Leif Lindeman (kd.)
Paula Pekonen (kesk.)
Ari Järvinen (kok.)

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy