ÄKS

Åke Pimiälle jättipotti painonnostossa: Juniori Cupin pronssia, stipendi ja luokkamerkki

05.11.2022 14:26
Kuvassa vasemmalta: Pojat 12v Juniori Cup 2022 3. Åke Pimiä, 1. Tobjorn Russell 2. Teemu Mitrunen. Kuvaaja Juhani Pimiä.

Rovaniemellä nostettiin Juniori Cupin loppuhuipentuma lauantaina 29.10.2022. Kisaan oli kutsuttu kahdesta ikäluokasta 12-vuotiasta ja 13-16-vuotiaista seitsemän parasta nostajaa tyttö- ja poikanostajaa.

 

Itse asiassa nostajia oli enemmän tasapisteiden vuoksi, sillä Cupiin kuului neljä kisaa, peruskoululaisten mestaruuskisat, Juniori Cupin kevätkisa, Punttikarnevaalit ja Juniori Cupin syyskisa, joista kullekin nostajalle pisteisiin huomioitiin kolme parhaiten sujunutta. Äänekosken Huimasta kutsun kisoihin saivat Åke Pimiä ja Joona Soiluaho 12-vuotiaisiin poikiin ja Iita Kononen 13-16-vuotiaisiin tyttöihin. Matkaan lähti ainoastaan Åke, sillä Joona ei päässyt ja Iita oli kipeä.

Alkuasetelma oli jännittävä, sillä Åke oli pisteissä kolmantena ennen kisaa ja tiedossa oli, että tekemällä oman ennätyksensä hänellä olisi mahdollisuus koko Cupin mitaleille ja stipendiin, muuten ei. Åke lähti tempauksessa rohkeasti liikkeelle ennätyksestään 27 kilosta ja heti toisellaan kokeili uutta ennätystään 29 kiloa, mutta siinä oli pieni punnerrus ja nosto hylättiin. Kolmannella Åke selvitti saman raudan ja näin tuiki tärkeä ennätyspiste oli ansaittu! Työnnössä Åke aloitti nykyisestä ennätyksestään 35 kilosta nostaen raudat komeasti suorille käsille, mutta uusi ennätys ei tällä kertaa onnistunut, kun 37 kiloa ei suostunut suorille käsille kahdesta hyvästä yrityksestä huolimatta. Yhteistuloksella 64 kiloa Åke sijoittui kisan seitsemänneksi, mutta koko Juniori Cupissa riemukkaasti kolmanneksi. Näin hän sai kaulaansa pronssin ja vielä 100e stipendin kolmannesta sijasta. Jossittelua ei epäonnistuneet työnnöt tuoneet, sillä vaikka työntö- ja yhteistulosennätys olisivat tuoneet kaksi pistettä lisää kokonaiskisaan, sijoitus ei olisi kirkastunut. Riemua lisäsi pronssinen luokkamerkki, sen hän sai kovasta 64 kilon yhteistuloksesta (sama kuin Porin syyskisassa), vaadittava raja oli 60 kiloa 55 kilon sarjaan 17-vuotialla pojilla ( ks. tulos- ja luokkarajat  https://painonnosto.fi/wp-content/uploads/2022/11/Tulos-ja-luokkarajat-2022.pdf-v.1.01.pdf )

Toiseksi sijoittunut Teemu Mitrunen Helsingin Heraklesista sai hopeamitalin lisäksi 100e stipendin ja voittajaTorbjørn Russell Ounasvaaran Atleetti Klubista kultamitalin seuraksi 200e stipendin. Huiman Joona Soiluahooli kahdeksas 20 pisteellä, jossiteltavaa jäi, mihin finaalin sijoitus- ja ennätyspisteet olisivat riittäneet.

Muut huimalaiset sijoittuivat Juniori Cupissa seuraavasti: Aapo Pimiä oli vain kahden kisan 14 pisteellä 11:sta kun nostajia oli 28 poikien 13-16-vuotiaiden ikäluokassa. Tyttöjen vastaavassa ikäluokassa Tilda Pimiä oli jaetulla 24:llä sijalla 8 pisteellä, kun kaikkiaan 39 nostajaa oli tässä ikäluokassa. Iita Konosen osalta jäi jossiteltavaa harmittavan sairastumisen vuoksi, sillä realistisella kisavoitolla (7p) ja jo yhdellä ennätyspisteellä (jaossa 3p, tempaus, työntö ja yhteistulos) hän olisi ollut mitaleilla. Toista mahdollisuutta Juniori Cupin voittoon ei enää tule, sillä ensi vuonna hän on liian vanha kyseiseen kisaan, kuten Tildakin.

Tulokset: Juniori Cup Loppuhuipentuma 29.10.2022, Rovaniemi

Tytöt 16-v Juniori Cupin loppupisteet

  1. Pinja Eskelinen OAK 35 p. (29+3+3)
    2. Saara Postila OAK 30 p. (22+7+1)
    3. Matilda Jauhojärvi OAK 29 p. (25+4+0)
    4. Jenna Timonen-Nissi OAK 28 p. (23+2+3)
    5. Mona Herva OAK 26 p. (20+5+1)
    6. Stina Vaara OAK 25 p. (23+1+1)
    7. Kaisa Rautio OAK 20 p. (20+0+0)

— Iita Kononen ÄH 22 p, — Tilda Pimiä ÄH 8 pistettä, nostajia kaikkiaan 39

Pojat 12-v. (piirikunnallinen taso) la 29.10.2022 Rovaniemi

  1. Torbjørn Russell OAK (-10/37,90) 110 kg (48+62) 236,908 p.
    2. Tuisku Hirttiö PuKa (-10/34,00) 74 kg (33+41) 178,362 p.
    3. Charger Lindholm KPS (-10/40,90) 86 kg (39+47) 171,945 p.
    4. Teemu Mitrunen Herakles (-10/52,50) 96 kg (44+52) 154,471 p.
    5. Ukko Russell OAK (-11/42,70) 79 kg (32+47) 151,700 p.
    6. Eino Lautamo RoRe (-12/31,30) 55 kg (25+30) 145,186 p.
    7. Åke Pimiä ÄH (-10/45,90) 64 kg (29+35) 115,161 p.

Pojat 12-v Juniori Cupin loppupisteet

  1. Torbjørn Russell OAK 40 p. (30+7+3)
    2. Teemu Mitrunen Herakles 34 p. (28+3+3)
    3. Åke Pimiä ÄH 29 p. (28+0+1)
    4. Charger Lindholm KPS 28 p. (21+4+3)
    5. Ukko Russell OAK 28 p. (25+2+1)
    6. Tuisku Hirttiö PuKa 23 p. (17+5+1)
    7. Eino Lautamo RoRe 22 p. (18+1+3)

           Joona Soiluaho ÄH 20 p. kaikkiaan 18 nostajaa.

Pojat 16-v Juniori Cupin loppupisteet

  1. Kai Ollonen OAK 40 p. (30+7+3)
    2. Elias Mäkitalo OAK 38 p. (30+5+3)
    3. Ukko Minkkinen TaSi 32 p. (28+1+3)
    4. Touko Huhtimäki TP 31 p. (26+2+3)
    5. Lenni Teurajärvi OAK 28 p. (24+4+0)
    6. Peetu Akujärvi OAK 25 p. (22+0+3)
    7. Hugo Gröhn OAK 24 p. (18+3+3)
    8. Alex Koivuranta OAK 24 p. (21+0+3)
    9. Pekka Teivaala KPS 21 p. (18+0+3)

        Aapo Pimiä ÄH 14 p., kaikkiaan 28 nostajaa.

Kaikki tulokset: https://painonnosto.fi/juniori-cup-loppuhuipentuma-2022-rovaniemi/

https://painonnosto.fi/kilpailu/juniori-cup/juniori-cup-2022/

Video Cupin finaalista, Åken ryhmä: https://www.youtube.com/watch?v=92R_UROtZBQ

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy