Tyhjäksi jäävän Asemakadun koulun jatkojalostus puhuttaa ja mietityttää.
Asemakadun koulu Suolahdessa jää oppilaista tyhjäksi, kun yhtenäiskoulu Telakkakadulle valmistuu ja oppilaat siirtyvät uuteen kouluun hiihtoloman jälkeen. Vuonna 1952 valmistuneen keltaisen kivitalonjärkäleen tulevaisuus puhuttaa suolahtelaisia. Pahoista sisäilmaongelmista kärsineen koulun koko ylin kerros on pois käytöstä ja viisi luokkaa on siirretty kokonaan pois talosta. Ongelmia on myös talon muissa osissa.
Rakennus on saanut osittaisen purkuluvan Keski-Suomen museolta. Purkuluvan saamisesta kertoi ensimmäisenä Sisä-Suomen Lehti. Purkulupaa on haettu luokkatiloja käsittävän puolen osalta. Koulu on rakennettu kahdessa osassa, ja nyt pohdittu mahdollisuutta säilyttää osa, jossa on liikuntasali sekä niin kutsuttu pikkusali. Sisäliikuntapaikat vähenevät Suolahdesta, kun Suojarinteellä oleva Terapiatalo on myös purku-uhan alla. Talo jää tyhjilleen, kun Keski-Suomen Vammaispalvelusäätiö muuttaa Keski-Suomen Opiston tiilitaloon vuoden vaihteessa.
Kaupunginjohtaja Matti Tuononen painottaa, ettei päätöksiä purkamisesta sekä mahdollisista muista suunnitelmista Asemakadun koululle ole vielä tehty.
– Asioita on väläytelty ilmaan, mutta mitään päätöksiä ei ole vielä olemassa, ei edes suunnitelmaa, vaikka purkulupa museolta perjantaina tulikin, Tuononen sanoo.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kari Kiiskinen sanoo, ettei hänen korviinsa ole Asemakadun koulun tulevaisuuden suhteen tullut suunnitelmia ilmi.
– Ideoita voidaan heittää ilmaan, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että ideat toteutuvat. Täytyy aina muistaa, ettei kaupungissa ryhdytä tekemään mitään suuria hankkeita ilman poliittista päätöksentekoa. Asemakadun koulun jatkosuunnitelmat – eivät minkäänlaiset suunnitelmat – ole vielä käyneet läpi poliittista koneistoa. On hyvä asia, että koulun osittaista säilyttämistä tutkitaan, mutta täytyy tehdä tarkat laskelmat onko taloudellisesti järkevää alkaa säilyttää vanhaa kuin rakentaa uutta, Kiiskinen pohtii.
MARJO STEFFANSSON