
Äänekosken Urheilijoiden SM-mitalikokoelma yleisurheilussa kasvoi viikonloppuna jälleen kahdella. Asialla olivat kolmiloikkaajat Samuli Pitkänen ja Ria Ahonen, jotka ponnistivat himmeämmille mitaleille Mikkelissä järjestetyissä 22-vuotiaiden SM-kisoissa.
Viime vuonna 19-vuotiaiden kisoissa sekä kolmiloikan että pituushypyn voittanut Pitkänen ei päässyt samaan sarjaa ylempänä. 20-vuotias Pitkänen on kärsinyt kauden mittaan jalkavammasta, ja saaliiksi jäi kolmiloikan hopea ja pituushypyssä vasta yhdeksäs sija.
Tulokset jäivät myös kauaksi viimekesäisistä kultahypyistä. Loikille kertyi mittaa 14,33 (viime vuonna 14,83), pituuslankulta hyppy kantoi vain 662 (747).
Kolmiloikan mestariksi nousi Matti Mäkitalo tuloksella 14,86. Pituuskisan voitti miesten EM-kisoistakin tuttu Roni Ollikainen (766).
Ria Ahonen jäi Pitkäsen tapaan pituudessa yhdeksänneksi (529), mutta kolmiloikassa irtosi pitkästä aikaa mitali. Pronssia irtosi tuloksella 12,48, mutta kärkikaksikko hyppi Kristiina Mäkelän (13,10) johdolla seuraavalle metriluvulle.
Ahonen palasi mitalikantaan yhden vuoden tauon jälkeen. Nuorempana Ahonen oli mitaleilla kuudesti peräkkäin.
Myös ÄU:n Eveliina Hovinen oli mukana pituuskisassa, mutta jäi tuloksetta. Kisan voitti Matilda Bogdanoff (616).
Kauhajoella pidetyissä 19-vuotisten SM-kisoissa X-seutua edusti ÄU:n Mari Ritanen, joka oli kiekonheitossa yhdeksäs tuloksella 34,54.























