ÄKS

Bussi män justiisa!

13.04.2012 13:15



On koriskauden kohokohdan aika ? ainakin huimalaisittain katsoen ? sillä tänään perjantaina käynnistyvät naisten SM-finaalit Lappeenrannassa. Vastakkain ovat runkosarjan voittanut Catz ja kolmannelta sijalta itsensä finaaliin kammennut Huima.

ÄKS seuraa finaaleita parhaansa mukaan. Olimme paikalla, kun Huiman (tai siis Keski-Suomen Liikenteen) bussi starttasi matkaan Liikuntatalolta klo 13 aikoihin. Ja olemme paikalla myös illan pelissä.

Aivan kaikki pelaajat eivät olleet lähtöhetkellä mukana, mutta jospa Sanna Jämsen, Salla Viitanen ja Fanni Vallin hyppäisivät kyytiin matkan varrelta. Pahaksi ei olisi ainakaan pelillisesti.

Fanibussia Huima ei erikseen matkaan saanut, sillä matkasta kiinnostuneita ei löytynyt kylliksi. Joukkue otti kuitenkin kyytiinsä pienen ydinryhmän ystäviään ja muun muassa innokkaan junnulauman, joka toivottavasti osaltaan kannustaa Mervi Nurmen valmennettavia illalla voittoon.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy