









Urheilu on parhaimmillaan silloin, kun marginaalit ovat pienet ja taistelu voitosta kovaa. Erityisen hienoa urheilu on tietysti silloin, kun oma suosikki voittaa.
Upeista hetkistä nautti sunnuntaina reilut 400 katsojaa, jotka saivat todistaa Huiman toisen voiton Peli-Karhuista kevään SM-koriksen välieräsarjassa. Huima-naiset johtavat sarjaa nyt 2-0. Kolmatta ja finaalipaikan ratkaisevaa voittoa Huima hakee keskiviikkona Kotkasta.
Huima voitti kotipelinsä 69-66 (33-37). Pienten marginaalien pelissä ratkaiseviksi tulivat Patrice Holmesin onnekas tippaus ja Kenya Robinsonin puolustuslevypallo. Molemmat muutaman sekunnin sisällä aivan ottelun viime hetkillä.
Huima oli tappiolla 65-67, kun Sanna Jämsenin ohiheiton jälkeisestä hyökkäyslevypallosta taistelemaan rynnännyt Holmes tippasi pelivälineen sukkaan. Peliaikaa oli tuolloin jäljellä kymmenisen sekuntia.
– Olin onnekas. Mutta myös oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Holmes myhäili pelin jälkeen.
PeKalla oli vielä mahdollisuus mennä ohi, mutta Linda-Lotta Lehtorannan kiireinen kakkonen ei osunut. Levypallon kaapannutta Robinsonia rikottiin, ja Huima-ikoni pääsi kuittaamaan loppupisteet vapaaheitoilla.
Holmes toivoi, että sarja saataisiin poikki saman tien. Loukkaantumisista kärsivä joukkue kaipaisi taatusti lepoa ennen finaalisarjaa. Toinen finalisti on kaiken järjen mukaan runkosarjan ylivoimaisesti voittanut Catz Lappeenrannasta, joka murjoo toisessa välieräsarjassa Forssan Alkua rumin numeroin.
Peli-Karhujen väkevä taistelu todisti, että Huiman jatkopaikka on kaikkea muuta kuin varma. Vieraiden valmentaja Seppo Kurki uskoo, että tarina jatkuu kauemmin kuin Holmes toivoo.
– Tulemme jatkossa entistä kovempaa. Kolme peliä tarvitaan vielä ennen kuin sarja on ohi, Kurki sanoi.
Kurki näki joukkueensa otteissa eteenpäinmenoa ensimmäiseen välierään verrattuna, sillä joukkueen amerikkalaiset saivat palloa koriin selvästi paremmalla tarkkuudella. Nyt petti viisikon suomalaisten takapelaajien heitto: Lehtoranta ja Reetta Piipari tekivät neljä pistettä naiseen. Yksikään kaksikon 11 kolmosesta ei osunut koriin.
Avauspuoliskolla PeKa johti parhaimmillaan 20-28, kun Rashanda McCants sai pelin rullaamaan. Toisella puoliskolla McCants hyytyi ja sai lopulta suihkukomennuksen runsaat 3,5 minuuttia ennen loppua. Virhettä seuranneiden vapaaheittojen jälkeen Huima johti jo 65-55, joten peli näytti ratkaistulta. Huiman ote herpaantui saman tien, ja PeKa sai kirivaihteen päälle.
– Playoffs-pelit on playoffs-pelejä. Osasta pelaajista näkee, että jännitys on päällä, Huiman valmentaja Mervi Nurmi sanoi.
Yksi jännittäjä taitaa olla Madina Ali, joka sai neljännen virheensä jo avauspuoliskolla. Toisella puoliskolla Ali palasi kentälle ja onnistui välttämään viidettä virhettä miltei loppuvihellykseen saakka.
– Madinaa pitäisi pyrkiä pitämään kentällä enemmän kuin 17 minuuttia. Ja vapariprosenttimme (50) oli selvästi huonompi kuin normaalisti, Nurmi mietti pelin osasia, joissa on parannettavaa.
Holmes teki pelissä 18 pistettä, vaikka ottelutilasto väittääkin muuta. Kiihkeillä loppuhetkillä tilastomiehet merkitsivät Holmesin korin Sanna Jämsenin nimiin. Jämsenin todellinen saldo on kymmenen pistettä ja joukkueen kovimmat 12 levypalloa.
Muut ”kymppikerholaiset” olivat Dee Dee Jernigan (14/8) ja Robinson (12/10). PeKan ykkönen oli McCants (20/9).























