Huima on maakunnan ykkösjoukkue naisten koripallossa. Tämä varmistui viimeistään keskiviikon SM-sarjan paikallisväännössä Jyväskylän Monitoimitalolla. Huima oli jo kolmatta kertaa tällä kaudella HoNsU:a vahvempi lukemin 52?71 (15?19, 14?15, 7?19, 15?19).
Kotijoukkue aloitti vahvasti ja meni heti alussa 10?2 johtoon. Huima alkoi vähitellen saada otetta peliin ja siirtyikin ottelussa johtoon Salla Viitasen kolmosella ensimmäisen jakson lopulla. HoNsU taisteli hyvin pelissä mukana taukoon asti ja haastoi vahvasti sarjakakkosena olevan vierasjoukkueen. Tauolle mentiin tilanteessa 30-33.
Ottelun jälkimmäinen puolisko alkoi Huiman heiluttaessa tahtipuikkoa. Mervi Nurmen suojatit kasvattivat eroa tasaiseen tahtiin ja HoNsU alkoi tippua kyydistä. Kun kolmas jakso oli saatu pelattua, oli ero kasvanut ratkaisevan tuntuiseen 15 pisteeseen.
Viimeisellä jaksolla kotijoukkue yritti vielä päästä peliin mukaan, mutta Huiman puolustus toimi, eikä voitosta enää todellista kamppailua syntynyt.
Huiman tehokkaimmat olivat Madina Ali (15/13) ja Kenya Robinson (14/15/3 syöttöä), sekä Sanna Jämsén (12/4/5 riistoa) ja Salla Viitanen (15/2). HoNsU:n pelaajista tehokkain oli Charlee Underwood (9/10/3 syöttöä).























