
Valmentaja Mika Järvinen on tyytyväinen alkukauteen.
Jalkapallo
Huima?JoPS 5?1
Futiskausi on Huiman miesten joukkueen osalta puolivälissä. Matemaattisesti saldo on äärimmäisen niukasti negatiivinen, mutta käytännössä ehdottomasti positiivinen.
Sunnuntainen rökälevoitto sarjan hännillä majailevasta Joensuun Palloseurasta nosti Huiman kymmenen ottelun jälkeen 13 pisteeseen. Yhdentoista joukkueen lohkon sarjataulukossa Huima on tasan keskimmäisenä: edellä on viisi joukkuetta, samoin takana.
Tulosten suhteen tilanne on lähes sama. Voittoja ja tappioita on yhtä paljon, mutta maalieron kohdalla balanssi pettää hieman: tehtyjä maaleja on 27, päästettyjä 28. Tästä siis matemaattinen miinus.
Käytännössä tilanne on toinen. Harjoituskaudella pelaajapulasta kärsinyt joukkue hävisi harjoituskaudella lähes kaikki pelinsä. Uuden valmentajansa Mika Järvisen johdolla Huiman piti kuulua sarjan pohjasakkaan.
Lähtökohtiin nähden Järvinenkin on tyytyväinen tilanteeseen. Vaikka Järvinen on joutunut vaihtamaan kokoonpanoa jokaisessa ottelussa, on paikkansa täyttäviä pelaajia löytynyt ja kehitystäkin tapahtunut.
? Olemme todistaneet, että meillä on enemmän kuin 11 pelaajaa. Tämä on tervepäinen ryhmä, jolla on itseluottamus kohdillaan.
JOUKKUEEN pahin pulma on ollut vuotava puolustus. Jos päästettyjen maalien määrä olisi mittari, Huima olisi sarjassa hännillä, sillä omiin on mennyt pallo jo 28 kertaa. Huiman kymmenessä pelissä on syntynyt yhteensä 55 maalia eli 5,5 per peli. Yleisöystävällisyyden puutteesta Järvisen joukkiota ei siis parane syyttää.
? Pitäisihän sitä valmentajan olla huolissaan, kun verkko heiluu omassa päässä. Mutta toisaalta olemme tehneet paljon maaleja (27) itsekin.
Totta. Enemmän on tehnyt vain sarjakärki SiPS (28).
Huima on usein aiempinakin kausina, sarjatasosta riippumatta, aloittanut hyvin, mutta hiipunut syksyllä. Järvinen ei usko tämän toistuvan tällä kaudella.
? Meidän olisi pitänyt hiipua jo kauden alussa. Uskon, että loppukausi menee nyt samalla tavalla kuin alkukausikin: tulee tappioita, mutta myös voittoja.
? Joukkue on toki nuori, mikä tarkoittaa sitä, että suoritustaso vaihtelee pelin aikanakin. Mutta jokaista peliä lähdemme aina voittamaan.
? Tärkeämpää kuin se, miten tämä kausi menee, olisi miettiä, mitä Huimassa tapahtuu ensi kaudella ja sitä seuraavalla. Toiminta vaatii pitkäjänteisyyttä, Järvinen linjaa.
OTTELU JoPSia vastaan kävi Järvisen todisteesta nyky-Huiman luonteesta.
? Koko joukkue pelasi hyvällä asenteella. Emme antaneet sarjataulukon hämätä.
Huima johti tauolla 2?1 Mika Halosen ja Miikka Sinkon osumilla. Toisella puoliskolla vauhtiin pääsi Aristote Mboma eli kansan suussa ”Totti”. Vaihdosta tällä kertaa peliin tullut Totti iski loppulukemat mättämällä joensuulaisten verkkoon puhtaan hattutempun.
? Totilla oli vaikeuksia saada kyyti peliin. Koska hän saapui paikalle niin myöhään, hän aloitti vaihdosta, Järvinen kertoo.
Pelin jälkeen Totti olikin sitten sankari, taas kerran. Jo 11 maalia tehnyt 17-vuotias kongolainen on futisjunnujen suursuosikki. Ihailevat Totti-huudot kertovat jo orastavasta fanikulttuurista.
Sarjataulukko löytyy täältä:
http://www.resultcode.fi/sarjat/sarja_sarjatilanne_ja_ottelut_nayta.php?sarja_id=105902&piiri_id=100007





















