ÄKS

Huima rallatteli muikeaan voittoon

18.12.2011 23:24
















No, jopas nyt jotakin! Huiman miehet päättivät syyskautensa korisdivarissa poikkeuksellisen komeaan ilotulitukseen kaatamalla ennakkosuosikin, ONMKY:n peräti 108-81 (28-12, 58-31, 86-47).

Huima lähti peliin ilman kävelykeppien kanssa kinkkailevaa sentteriään Trey Brittonia. Siitä huolimatta kotijoukkue vei peliä mielin määrin.

Kyse ei ollut vain Huiman hyvyydestä. Ynni-koutsi Juha Valkama kertoi joukkueensa esityksen olleen ylivoimaisesti syksyn huonoin. Sarjanousija ONMKY on ollut kauden komeetta, sillä ennen sunnuntaita joukkue oli voittanut 12 ottelustaan yhdeksän. Kaksi voittoa tosin kääntyi kabineteissa tappioiksi edustuskelvottoman pelaajan käyttämisen vuoksi.

– Ihan kuin olisin nähnyt painajaista koripallopelistä. Hyökkäys oli surkeaa ja puolustus vielä surkeampaa. Oltiin ihan sokissa, Valkama purki tuntojaan pelin jälkeen.

Pelissä ei ollut dramatiikan häivääkään. Huima karkasi heti 10-0-johtoon ja kasvatti etumatkaansa tasaisesti vielä tauon (58-31) jälkeenkin, suurimmallaan 39 pisteeseen.

Lopussa ONMKY pääsi hieman kaunistelemaan numeroita, kun kaukoheitto alkoi vihdoin osua. Ennen Jyri Laakson 32. minuutilla heittämää kolmosta Ynni oli epäonnistunut kaikissa 18 yrityksessään kaaren takaa.

Laakson sankariteot jäivätkin siihen. Laituri teki peräperää kaksi epäurheilijamaista virhettä Huiman sankaria, 26 pistettä pussittanutta Sami Kajanderia vastaan ja tuomarit passittivat miehen pukukoppiin.

Huima löi Ynnin Oulussa kauden alussa asettumalla paikkapuolustukseen ja sama ase puri nytkin. Kun vastustajan kaukoheitto ei pudonnut, oli Huiman helppo jatkaa samaa rataa. Oululaisten peli mureni pala kerrallaan ja Huiman itseluottamus nousi samalla huippuunsa.

Kaikki yhdeksän Huiman pelaajaa pääsivät pisteille. Kuusi kolmosta upottaneen Kajanderin ohella Huiman tähtiä olivat puolustuksen lukko Tuomas Viertola (15/4/7 syöttöä) ja hyvällä pelihuumorilla esiintynyt Treylon Manning (25/12 syöttöä).

– Treyllä on jokaisessa pelissä tuon verran syöttöjä, mutta jostain syystä se ei aina näy tilastoissa. Ikävä asia Treyn kannalta, sillä kyse on hänen elämästään ja mahdollisuudesta saada hyvä työpaikka ensi kaudeksi. Se on hankalaa, jos tilastot eivät pidä paikkaansa, Graham kritisoi.

Marcel Liukko (10/5) ja pelaaja-valmentaja Justice Graham (16/12) paikkasivat kelvollisesti Brittonin jättämää aukkoa. Jarmo Uecker (6/3) ja Markus Santa (5/3) toivat arvokasta apua penkiltä. Myös Otto Jämsen (3) ja Pekka Karvonen (2) pääsivät heiluttelemaan sukkaa.

Ynnin pelintekijä Lloyd Phillips (12/5 syöttöä) jäi täysin Manningin varjoon. Josh Nofflet (11/5/4 menetystä) oli pahasti yössä, mutta kentän isoin mies Brian Moultrie (22/12) onnistui käytti ominaisuuksiaan hyväkseen. Vieraiden positiivisin yllättäjä oli vain 16-vuotias Aleksi Kemppainen (10/4).

Seitsemän voiton ja kuuden tappion Ynni lähtee joulunviettoon sarjakuutosena. Yhden voiton vähemmän saalistanut Huima on taulukossa heti seuraavana.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUSJOHTAJA
Pirjo Hakkarainen
040 565 0941

 

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

 

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Marjut Parola
myyntipäällikkö 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy